Fernando Alonso uhoaa: "Kisassa 60 aika-ajokierrosta"
Fernando Alonso on käytännössä pakotettu ottamaan Yhdysvaltain GP:ssä enemmän pisteitä kuin sarjajohtaja Sebastian Vettel, mikäli haluaa vielä Brasiliassa olla mukana mestaruustaistossa.
Ferrari-kuski kuitenkin vakuuttaa, että hän suhtautuu viikonloppuun kuin mihin tahansa muuhun, vaikka vielä kesätauolla varmalta näyttänyt mestaruus on valumassa vääjäämättä parempiin suihin.
– Mikään ei ole muuttunut sen suhteen, että kuinka valmistaudun viikonloppuun, Alonso sanoi torstain lehdistötilaisuudessa Austinissa.
– Jokainen tallissa keskittyy ja ponnistelee maksimaalisesti. Valmistelemme uusia osia, joita tuomme jokaisen kisaan ja toivottavasti voimme testata niitä [perjantaina] ja saada niistä palautetta.
– Yritämme saada erittäin hyvän ja ongelmattoman perjantain, tehdä hyviä testejä. Täällä on varmaankin tärkeämpää kuin muilla radoilla ajaa paljon kierroksia ja opetella ajolinjat sekä kenties joitain temppuja, joita tämä rata mahdollistaa, Alonso arvioi täysin uuden radan haasteita.
Itse sunnuntain kisassa espanjalainen uhoaa ajavansa joka kierroksen kuin aika-ajoissa.
– Lauantaina yritämme saada parhaan mahdollisen lähtöpaikan kisaan, jossa ajamme kuusikymmentä aika-ajokierrosta ja yritämme ottaa niin monta pistettä kuin mahdollista. Aivan samalla tavalla kuin kaikkina muinakin viikonloppuina.
LUE MYÖS:
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly