Max Verstappen raivoissaan – murska-arvio uusista autoista
Red Bullin F1-tähti Max Verstappen kommentoi rajuun sävyyn uuden aikakauden kilpureita.
Nelinkertaisen mestarin mukaan F1-sarjan nykyinen suunta ja erityisesti uudet autot eivät ainakaan lisää hänen haluaan jatkaa uraa kuninkuusluokassa pidempään.
Hollantilainen sanoi suorat sanat hänen ensimmäisessä kunnollisessa pressitilaisuudessa F1-sarjan talvitestien toisen päivän jälkeen. Red Bull on vakuuttanut testeissä nopeasti vauhdillaan sekä voimayksikön toiminnallaan. Se on kuitenkin pieni ilo Verstappenille, joka latasi kovaa tekstiä siitä, kuinka mukavia uudet autot ovat ajaa.
– Ne eivät rehellisesti sanoen ole hauskoja ajaa. Kutsuisin sitä enemmänkin hallinnaksi, eikä se ole F1-sarjalle ominaista. Se on kuin Formula E steroideilla, mutta säännöt ovat samat kaikille ja niillä on tultava toimeen, lataa Verstappen.
Uudet autot ovat jakaneet mielipiteitä ja muun muassa George Russell kommentoi, ettei uudistukset tunnu niin pahalta kuin hän oletti simulaattorin perusteella. Sähkövoimaa on lisätty niin, että voimasta enää puolet tulee polttomoottorista. Kuljettaja joutuu keskittymään yhä enemmän muuhun kuin pelkkään ajamiseen hallitessaan energian keruuta ja käyttöä läpi kierroksen.
– Kuljettajana nautin täysillä ajamisesta, etkä voi tällä hetkellä tehdä sitä. Minulle tämä ole Formula ykköstä. Ehkä olisi parempi vain ajaa Formula E:tä? Koska kyse on koko ajan pelkästään energiasta, tehokkuudesta ja hallinnasta, täräyttää nelinkertainen mestari.
– Olemme energiaköyhiä. Haluan vain normaalia ajamista, kuten sen pitäisi ollakin ilman, että mietit jatkuvasti enemmän vai vähemmän jarruttamista tai ajatko pienemmällä vai isommalla vaihteella. Se vaikuttaa niin rajusti suorituskykyyn suorilla.
– Sen lisäksi pito tällä hetkellä mutkissa on todella alhainen näillä renkailla ja autorakenteella. Se on iso askel taaksepäin siitä mitä se oli, purkaa Verstappen tuntemuksensa.

Verstappenin mukaan autot näyttävät hyvältä, eikä sen suhteen niissä ole mitään vikaa. Ajaminen vain tökkii pahasti.
– Kyse on kaikesta muusta, mikä on mielestäni kilvanajon vastaista. Ihmiset eivät varmaan ole iloisia, kun sanon tämän, mutta olen vain suorasanainen ja miksi en saisi sanoa mielipidettäni autosta? En voi sille mitään, jatkaa Red Bull -tähti purkaustaan.
Verstappen muisti kuitenkin omiaan sanomalla, että tuntuu hieman epäkunnioittavalta puhua hänen tiiminsä ja moottoriosaston tekeleestä pahaan sävyyn. Varsinkin, kun auto sekä voimayksikkö on ensimetrien perusteella osoittautunut melko kelvolliseksi. Säännöt ovat kuitenkin samat kaikille ja palaute lienee suunnattu niiden kehittäjille.
– Tottakai he tietävät, että annan aina kaikkeni istuessani autoon. Innokkuuteni ei vain ole järin korkealla sitä ajaessa, summaa Verstappen.
Ajaako Verstappen edes nykyistä sopimuskauttaan loppuun?
– Voittavalla autolla ei ole mitään merkitystä minulle. Sen pitää olla myös hauska ajaa. Tässä kohtaa uraani mietin muita mahdollisuuksia F1:n ulkopuolella, sillä olemme aika kauan jumissa näissä säännöissä, vihjasi Verstappen.
LUE LISÄÄ
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä