F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia
Mercedeksen F1-tähti George Russell jakoi positiivisia kommentteja Barcelonan shakedown-testien jälkeen uusiin kilpureihin liittyen.
F1-sääntöjä rukatessa lajissa tavoitellaan aina parempaa kilvanajoa, eikä tälläkään kertaa asian tiimoilta ole tehty poikkeusta. Uuden sukupolven kilpureiden myötä kilvanajon dynamiikka saattaa hieman muuttua liikuteltavan etu- ja takasiiven sekä uuden voimayksikön ansiosta.
Voimayksikköön on lisätty sähkövoimaa, jonka myötä enää noin puolet tehosta tuotetaan polttomoottorilla. Uusi konsepti houkuttelikin mukaan isoja valmistajia Audin ja Cadillacin liittyessä sarjaan, jonka lisäksi Hondakin pyörsi lopulta päätöksensä kuninkuusluokan jättämisestä.
Muuttaako uusi ajotyyli kilvanajoa?
Kuljettajat joutuvat omaksumaan uudenlaisen ajotyylin aktiivisen aerodynamiikan sekä lisääntyneen sähkövoiman myötä. Energian säästäminen oikeissa kohdissa tulee olemaan merkittävä aspekti ja pitkillä suorilla saatetaan nähdä jopa alasvaihtoja voiman hyytyessä, tietää Autosport kertoa.
Kuljettajat varoittelivat simulaattoritestien perusteella juurikin tätä ja kuinka hölmöltä se näyttäisi. Ensimmäisten testien jälkeen fiilis on ollut kuitenkin positiivisempi, kommentoi Russell. Sen lisäksi F1-autojen ikuinen vitsaus, eli toista lähellä seuraaminen tuntuu uusilla autoilla olevan ”jälleen kerran” aiempaa helpompaa.
– Seuraaminen tuntuu ehdottomasti helpommalta etenkin kovavauhtisissa mutkissa. Ensinnäkin siksi, että autoissa on vähemmän downforcea ja mutkavauhdit ovat hitaampia, tuumaa Russell.
Uudet kilpurit ovat teknisten ja aerodynaamisten muutosten lisäksi hieman pienempiä ja 32 kiloa kevyempiä, joka on myös saanut kuskeilta tervetulleen vastaanoton.
– Näillä autoilla mutkiin ajaminen on mukavampaa, sillä se tuntuu kunnon kilpa-autolta ja kevyemmältä. Aiemmat autot olivat vain liian isoja ja se tuntui siltä kuin ajaisit bussilla mutkien läpi, jatkaa Mercedes-tähti.
F1-sarjan on pelätty kallistuvan liikaa sähköformulasarja Formula E:n kaltaiseen energian säästämiseen. Sähköformuloissa kuskit usein jättäytyvät tarkoituksella taaemmas säästääkseen energiaa, kunnes patterit on ladattu kunnon hyökkäystä varten. Sen lisäksi nousua avittaa kahdeksaksi minuutiksi aktivoituva ”Attack Mode”, jolloin kuskilla on käytössä 50 kilowattia lisätehoa. Russell on avaustestien jälkeen luottavainen sen suhteen, ettei kuninkuusluokassa mennä näin radikaaliin suuntaan enempää.
– Tämä on ehdottomasti edelleen Formula 1 -sarja. Se tuntuu kunnon kilpa-autolta ja haet edelleen samalla tavoilla äärirajoja, mutta ajat sitä vain hieman eri tavalla, vakuuttelee Russell.
– Voimayksikön osalta oli paljon puhetta, että joutuisimme ehkä vaihtamaan vaihteita alaspäin suorilla joissakin tilanteissa. Se tulee todennäköisesti olemaan sellaista, mutta ei se rehellisesti sanoen tuntunut niin epänormaalilta.
– Se tuntui siltä, kuin ajaisit pitkää mäkeä ylös ja juuri ennen huippua vauhti meinaa vähän hiipua. Se johtuu vain siitä, että voimayksikkö lataa energiaa. Sitä tulee tapahtumaan jossain kohtaa, mutta ei se tuntunut niin oudolta radalla kuin simulaattorissa, tuumasi viisinkertainen kisavoittaja.
LUE LISÄÄ
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä