Janni Hussi näkee yhteistyön Teemu Sunisen kanssa väylänä saavuttaa unelmat
Rallikuljettaja Teemu Suninen ja kartturi Janni Hussi osallistuvat Ruotsin MM-ralliin. Kyseessä on kaksikon ensimmäinen yhteinen MM-osakilpailu. Hussille yhteistyö merkitsee mahdollisuutta ottaa seuraavia askelia omalla uralla – ja tehdä töitä kunnianhimoisten tavoitteiden eteen.
– Teemu on tuttu edellisiltä rallivuosilta, ja olen seurannut hänen uraansa pitkään. Tiet kohtasivat oikeaan aikaan, käytiin testiajoilla ja todettiin, että tästä se lähtee, Hussi kertoo SuomiF1.comille.
Ratkaisevaksi tekijäksi nousi Sunisen asenne ja suhtautuminen omaan uraansa.
– Se palo ja draivi uralle, mikä Teemulla on, vakuutti. Ei tarvinnut kahta sekuntia miettiä, että lähdenkö, Hussi sanoo ja uskoo oppivansa Suniselta paljon.
Yhteistyö on Hussille ennen kaikkea mahdollisuus keskittyä omiin tavoitteisiin rallissa.
– Tämä merkitsee sitä, että pääsee tavoittelemaan omia haaveita – sitä korkeinta tasoa, hän tiivistää.
Tavoitteena pidempi yhteistyö – ”Kulisseissa tehdään töitä”
Suninen ja Hussi tekevät töitä myös sen eteen, että kilpailukalenteriin saataisiin lisää startteja vielä tämän vuoden aikana.
– Aikataulusta en voi sanoa oikein mitään. Kulisseissa tehdään kuitenkin koko ajan töitä, että saadaan asioita onnistumaan, Hussi sanoo.
Ruotsin MM-ralli toimii Suniselle ja Hussille tärkeänä mittarina sille, millaisia mahdollisuuksia yhteistyö voi avata jatkossa.
Lue myös: Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”