Onko tässä Max Verstappenin taktiikka maailmanmestaruuteen? Muistissa Lewis Hamiltonin härski pelaaminen
Red Bull -tähti Max Verstappen nappasi lauantaina paalupaikan sunnuntaina ajettavaan Abu Dhabin osakilpailuun.
Nelinkertaisella mestarilla on vielä mahdollisuus napata viides peräkkäinen titteli, kun eroa kakkosruutuun ajaneeseen Lando Norrisiin on eroa 12 pistettä. Vallitsevista lähtökohdista normaalissa kilpailussa Norris todennäköisimmin nappaisi mestaruuden, mutta Verstappenilla saattaa olla ässä hihassa.
Muistissa lienee kauden 2016 mestaruustaistelu juurikin Abu Dhabissa Lewis Hamiltonin ja Nico Rosbergin välillä. Varikkopysähdysten jälkeen pelin henki rupesi olemaan selvä, sillä Hamilton olisi tarvinnut mestaruuteen tallikaverinsa sijoittumista kolmanneksi tai huonommin. Rosberg oli kuitenkin kakkosena kisassa ja Hamilton alkoi tarkoituksella hidastaa tahtia. Suunnitelmana oli kerätä nippua kasaan, jotta Rosbergin toinen sija olisi uhattuna.
Huippujännittävien viimeisten kierrosten aikana Sebastian Vettel, eikä Verstappen onnistunut kuitenkaan ohittamaan saksalaista ja mestaruus meni Rosbergille. Verstappen saattaa joutua turvautumaan vastaavanlaiseen taktiikkaan, mikäli Norris on sunnuntaina kilpailun loppuhetkillä kolmen sakissa. Palkintosija riittää Norrisille mestaruuden sinetöimiseen. Toki Oscar Piastrilla on vielä oma sanansa sanottavana 16 pisteen takamatkalta ja aussikuskinkin voi odottaa olevan etenkin startissa aggressiivinen tallikaveriaan vastaan.
Mercedes-kuski George Russell kommentoi aika-ajojen jälkeen, ettei Verstappen aio vain karata maisemaan, mikäli hollantilainen pitää kärkipaikkansa startissa.
– Jos järjestys on ensimmäisen kierroksen jälkeen sama kuin startissa, niin ei hän todellakaan aja karkuun antaen Landolle helpon palkintosijan, sanoo nelosruudusta lähtevä Russell.
– Kaikki voi kuitenkin muuttua heti alussa. Jos Lando ottaa hyvän lähdön ja nousee kärkeen, niin sitten mestaruus on hänen. Meillä ei riitä kyyti heitä vastaan, mutta olen luottavainen siitä, että mahdollisuuksia tulee, viittaa Russell Verstappenin taktiikkaan.
Verstappenilta udeltiin aika-ajojen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Hamiltonin takavuosien taktiikan käyttöönotosta.
– Rataprofiili oli erilainen ja nykyään saa vetoapua paljon enemmän, joten en usko sen olevan helppoa tehdä sellaista. Sen lisäksi autotkin ovat täysin erilaisia, kommentoi hollantilainen.
– Silloin sitä oli myös helpompi tehdä, koska renkaat ylikuumenivat heti, kun pääsit lähelle toista autoa. Muistan 2016 vuodelta, että joillakin aika-ajovedoilla et voinut vetää edes ykkössektoria täysillä, koska muuten renkaat olivat jo liian kuumat kierroksen lopussa, tuumasi hallitseva mestari.
Tittelin ratkaiseva Abu Dhabin GP käynnistyy kello 15:00 Suomen aikaa.
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin