Saudi-Arabiassa käsittämätöntä draamaa – lähes kaikki kuskit isoissa ongelmissa
Saudi-Arabian MM-rallin perjantainen ajopäivä sisälsi runsaasti tapahtumia, kun useat kuljettajat kärsivät rengasrikkoja.
Perjantain päätöspätkällä aikaa tuhraantui eniten hukkaan Ott Tänakilla, Sébastien Ogierilla, Martins Sesksillä sekä Adrien Fourmaux´lla. Kärkitaistossa nähtiinkin jälleen käsittämätön juonenkäänne, kun ensin Sesksin voittotaisto vaikutti olleen ohi, kun latvialaissensaatio nilkutti rikkoutuneella takarenkaalla monta kilometriä maaliin. Takaa tullut Fourmaux oli kuitenkin myös vastaavan epäonnen uhri, eikä kärkikaksikon ero ole lopulta kuin vain 2,4 sekuntia kokonaistilanteessa. Tästä hyötyi kolmanneksi noussut Thierry Neuville, joka on yhtäkkiä voittotaistossa mukana, kun eroa kärkeen on vain 5,8 sekuntia. Myös hallitsevalla mestarilla oli eturengas tyhjänä maalissa.
Suomalaisittain epäonni kolahti jälleen rajusti, kun voittotaistossa pitkin kilpailua ollut Sami Pajari joutui pysähtymään renkaanvaihtoon iltapäivän toiseksi viimeisellä erikoiskokeella. Suomalainen putosi tämän myötä kärkitaistosta ja Pajari lähtee päätöspäivään seitsemänneltä sijalta.
– Harmittaa, miten ongelmat osuivat kohdalleni, kun yritin ajaa ekasta voitostani, harmitteli Pajari.
Voittotaistosta putosi Pajarin lisäksi myös uransa viimeistä kisaansa ajava Ott Tänak, jolla hajosi niin ikään rengas EK13:lla. Peli oli pelattu lopullisesti päivän viimeisellä pätkällä, kun virolaisen Hyundaista jysähti jälleen rengas ja Tänak mateli todella hitaasti reitin läpi, pysähdellen päästämään takaa tulevia ohi.
Kalle Rovanperä oli yksi harvoista kuskeista, joka selvisi iltapäivän viimeisen erikoiskokeen ongelmitta. Muiden epäonnen myötä suomalaiselle napsahti vielä EK14:n pohja-aika.
– Ihan ok tältä lähtöpäikalta ja tehtiin se mitä pystyttiin. Ihan jees, summasi Rovanperä perjantainsa.
Rovanperä nousi perjantain päätteeksi kokonaistilanteessa viidenneksi ja suomalaisen kolmas maailmanmestaruus vaatisi jo utopisia ihmeitä. Elfyn Evansin ja Sébastien Ogierin taisto säilyi perjantaina huippujännittävänä, sillä livetilanteessa heidän piste-eronsa on perjantain jälkeen vain yksi piste ranskalaisen hyväksi. Ogierilla oli myös omat murheensa EK14:llä, kun ranskalainen sai oman osansa epäonnisesta rengaslotosta.
Kilpailun päätöspäivästä onkin luvassa erittäin mielenkiintoinen ja superlauantain sekä power stagen pisteet tulevat nousevaan todella ratkaisevaan rooliin. Lauantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta, joiden jälkeen mestarin nimi on selvillä. EK15 käynnistyy kello 08:05 Suomen aikaa. Kilpailun kokonaistilanne alla.
Saudi-Arabian MM-rallin tilanne, EK 14/17
- Adrien Fourmaux, Hyundai
- Martins Sesks, M-Sport Ford +2,4
- Thierry Neuville, Hyundai +5,8
- Takamoto Katsuta, Toyota +43,9
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +1:15,0
- Sébastien Ogier, Toyota +1:15,2
- Sami Pajari & Marko Salminen, Toyota +1:37,2
- Elfyn Evans, Toyota +3:55,0
- Grégoire Munster, M-Sport Ford +6:15,8
- Oliver Solberg, Toyota (WRC2) +7:29,1
LUE LISÄÄ
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mika Salo uskoo sääntöjen tuovan yllätyksiä F1-kaudelle: ”Pakka tiivistyy”
- Huhuille vahvistus! Janni Hussi mukaan MM-ralliin: ”Tavoitteet korkealla”
- Mikkelin SM-sarja 2026 – aikataulu, erikoiskokeet, kuskit ja televisiointi
- Tommi Mäkisen yllätyspaluu mureni viime hetkelle – tässä syy
- Jari-Matti Latvala täräytti hurjan kommentin Kalle Rovanperän korvaajasta
- Sopimus päättyy – F1-kuljettajasta tulossa Kalle Rovanperän kilpailija?
- Janni Hussista liikkuu rallimaailmassa hurja huhu – näin hän kommentoi asiaa IS:lle
- Kalle Rovanperän ex-kartturi Jonne Halttunen löysi uusia töitä
- Kaikki driftingin SM-sarjasta 2026
- IS: Manageri laukoi suorat sanat Kalle Rovanperän tilanteesta: ”Täysin mahdotonta”
- IS: Manageri laukoi suorat sanat Kalle Rovanperän tilanteesta: ”Täysin mahdotonta”
- Kalle Rovanperä ajoi ensimmäiset formulakisansa – asiantuntija vaikuttui: ”Valtava petraus”
- Sopimus päättyy – F1-kuljettajasta tulossa Kalle Rovanperän kilpailija?
- Mikkelin SM-sarja 2026 – aikataulu, erikoiskokeet, kuskit ja televisiointi
- Kalle Rovanperän ex-kartturi Jonne Halttunen löysi uusia töitä
- Janni Hussista liikkuu rallimaailmassa hurja huhu – näin hän kommentoi asiaa IS:lle
- Jari Matti Latvala VM:lle: Esapekka Lappi -uutinen sai leuan loksahtamaan
- Kalle Rovanperän formuladebyytti päättyi joukkokolariin
- Brutaali arvio: näin Valtteri Bottaksen uudelle tallille käy
- Kalle Rovanperän tulikaste lähestyy – tällaisen tavoitteen suomalainen linjasi