Singaporen paalupaikalle todellinen yllättäjä – tuomaristolle jäi töitä aika-ajojen jälkeen

Singaporen aika-ajot saatiin päätökseen lauantaina. Paalulle ajoi yllätyksellisesti Mercedeksen George Russell.
Britti oli täysin omassa vauhdissa session viimeisessä osiossa. Paalupaikka napsahti lopulta lähes kahden kymmenyksen turvin loppukauden MM-haastoa tekevän Max Verstappenin edessä. Hollantilainen ei onnistunut parantamaan aikaansa viimeisellä yrityksellä. Kierros meni pilalle kierroksella hidastaneen Lando Norrisin takana.
Pistesarakkeen kärkinimi Oscar Piastri toipui Bakun mahalaskusta ajaen kolmanneksi. Brittitallin alkukaudella nähty huima suoritusero tuntuu kuitenkin hupeneen. Samalla miehen tallikaveri Norris jäi viidenneksi, lähes puoli sekuntia Russellista. ”Mäkkien” väliin asettui Mercedeksen nuori tulokas Kimi Antonelli.
Jopa paalutaistoon ennakoitu Ferrari ei ollut lopulta lähelläkään kärkisijoitusta. Lewis Hamilton nappasi kuudennen lähtöruudun, paras starttipositio brittimestarille sitten Silverstonen kesällä. Tallikaveri Charles Leclerc teki tuttavuutta vallien kanssa, repien itsensä lopulta seitsemänneksi.
Kärkikymmenikön täydensivät Isack Hadjar, Ollie Bearman sekä Fernando Alonso.
Tuomaristolle jäi työnsarkaa session päätyttyä. Ajoja viivästi ensimmäisen session lopussa tapahtunut keltaisten lippujen selkkaus, joka tapahtui Pierre Gaslyn teknisen vian takia. Ranskalainen joutui parkkeeraamaan toiseen sektoriin, joka vaikutti monen kuskin viimeiseen aikakierrokseen.
Tuomaristo tutkii Red Bullin Yuki Tsunodaa sekä Sauber-kuskeja. Data kertoo hidastivatko kuljettajat tarpeeksi keltaisten lippujen heiluessa.
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Singaporen GP:n tuloslista uusiksi – Lewis Hamiltonille aikarangaistus
- F1-mestaruus ratkesi Singaporessa – Lewis Hamiltonin hurja temppu jäi lähetyksen ulkopuolelle
- McLarenit ottivat yhteen – Oscar Piastrilla keitti yli: ”Ei kovin tiimimäistä”
- Max Verstappenilla iskun paikka – tässä Singaporen GP:n lähtöjärjestys
- Huomasitko: Max Verstappen kihisi raivosta Singaporen aika-ajon jälkeen – uhkasi kuskia suorassa lähetyksessä
- F1-tallin molemmat kuskit hylätään Singaporen aika-ajoista – tästä on kyse
- Singaporen paalupaikalle todellinen yllättäjä – tuomaristolle jäi töitä aika-ajojen jälkeen
- Christian Horner hamuaa jo F1-paluuta – ”Vaikuttaa soittelevan kaikki tiimit läpi”
- Aika-ajoihin luvassa herkullinen taisto – Liam Lawson tuhosi autonsa jälleen
- F1-harjoituksissa kolaroitiin varikolla – Ferrari tunaroi jälleen
- Valtteri Bottas myöntää ovelasta tempusta F1-sopimusneuvotteluissa – ”Se taisi herätellä”
- Ferrarilla kadutaan Lewis Hamiltonin pestaamista
- Valtteri Bottaksen syrjäyttäjästä hurja vertaus
- McLarenin mestaruus sinettiä vailla – näin se varmistuu Singaporessa
- Max Verstappenilla mahdollisuus huikeaan temppuun Singaporessa
- F1-sirkus matkaa Marina Bayn iltavaloihin – tässä Singaporen GP:n lähetysajat
- Formulalupaus Tuukka Taposen tulevaisuus selvillä
- F1-tallin molemmat kuskit hylätään Singaporen aika-ajoista – tästä on kyse
- F1-harjoituksissa kolaroitiin varikolla – Ferrari tunaroi jälleen
- Singaporen paalupaikalle todellinen yllättäjä – tuomaristolle jäi töitä aika-ajojen jälkeen