Meksikon aika-ajoissa huippujännittävä päätös – Ferrari lähellä jättisensaatiota
Meksikon kisaviikonlopun aika-ajot päättyivät jännittävissä tunnelmissa. Monivaiheisten tapahtumien jälkeen paalun nappasi lopulta MM-sarjan kärkipaikkaa havitteleva Lando Norris.
AIka-ajojen viimeinen sessio oli kuin elokuvasta käsikirjoitettu. Ensimmäiset yritykset olivat todella tiukkoja, joista Ferrarin Charles Leclerc veti yllättäen pisimmän korren. Ferrari suorastaan heräsi eloon viimeisen kymmenminuuttisen aikana, ja myrskyvaroitus oli lähetetty.
Viimeisillä minuuteilla MM-sarjan toisena majaileva Norris näytti mistä hänet on veistetty. Britti ajoi täydellisen kierroksen, napaten tulostaulun ykköspaikan reilun kahden kymmenyksen turvin. Vaikka paalupaikka meni McLarenille, oli Ferrarin iltapuhde silti mainio. Leclerc kampesi itsensä toiseksi ja Lewis Hamilton kolmanneksi.
Mercedeksen tasainen suorittaja George Russell oli neljäs. Kesätauon jälkeen mestaruustaistoon itsensä nostanut Max Verstappen ei saanut revittyä Red Bullista viidettä sijaa enempää irti. Nuori Kimi Antonelli oli kuudes ja Williamsin Carlos Sainz seitsemäs.
Huomio kääntyy kahdeksannesta ruudusta lähtevään Oscar Piastriin. Australialaisen surkeiden tulosten sarja saa jatkoa, eikä nuorukainen tunnu olevan enää se sama kuljettaja, joka repi johdon MM-pisteissä komeaksi. Piastrin vauhti on sakannut koko viikonlopun, eikä lauantai ollut poikkeus.
Kärkikymmenikön täydensi Isack Hadjar sekä Ollie Bearman.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- McLaren järisytti voimasuhteita Miamin sprintin aika-ajoissa
- Ferrari säväytti Miamissa – Mercedes vaisu, Aston Martin jumissa varikolla
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan