McLarenit ottivat yhteen – Oscar Piastrilla keitti yli: ”Ei kovin tiimimäistä”

Singaporen GP käynnistyi pienen kolinan saattelemana, kun loistavan lähdön ottanut Lando Norris otti kyynerpäätkin esiin.
Norris kiihdytti viidennestä ruudusta Kimi Antonellin ohi ja ensimmäisessä mutkayhdistelmässä hivuttautui myös tallikaveri Oscar Piastrin rinnalle. Norris pääsi puikkaamaan sisäkurvin puolelle, mutta menetti hieman autonsa hallinnan. Tämä johti siihen, että brittikuski hipaisi Max Verstappenin vaihdelaatikkoa ja samalla Piastri sai pusun tallikaveriltaan, kun renkaat kilkkasivat yhteen. Norris nousi kolmanneksi ja Piastri jäi neljänneksi ihmettelemään tallikaverinsa aggressiivisuutta.
– Tuo ei ollut järin tiimimäistä, mutta olkoot, kommunikoi Piastri aluksi varsin tyynesti.
Hetken päästä Piastrilla tuntui verenpaine olevan jo koholla tilanteen johdosta ja aussikuski kyseli talliltaan näkemystä.
– Olemmeko ok sen suhteen, että Lando vain rynnii minut tieltään?
McLaren vastasi Piastrille katsovansa tilannetta ja samalla tapaus meni tuomaristonkin tutkintaan. Tuomaristo ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa aihetta rangaistukseen. McLarenin varikkomuurilta ilmoitettiin tästä heti myös Piastrille, jolla vaikutti hänelle epätyypilliseen tapaan keittävän jo hieman yli.
– Jos hänen täytyy välttää toista autoa osumalla tallikaveriin, niin se on aika paska tapa tehdä se, jakoi Piastri mielipiteensä.
McLaren yritti rauhoitella kuskiaan perinteiseen tyyliin kehoittamalla häntä keskittymään omaan kisaansa.
LUE LISÄÄ
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Singaporen GP:n tuloslista uusiksi – Lewis Hamiltonille aikarangaistus
- F1-mestaruus ratkesi Singaporessa – Lewis Hamiltonin hurja temppu jäi lähetyksen ulkopuolelle
- McLarenit ottivat yhteen – Oscar Piastrilla keitti yli: ”Ei kovin tiimimäistä”
- Max Verstappenilla iskun paikka – tässä Singaporen GP:n lähtöjärjestys
- Huomasitko: Max Verstappen kihisi raivosta Singaporen aika-ajon jälkeen – uhkasi kuskia suorassa lähetyksessä
- F1-tallin molemmat kuskit hylätään Singaporen aika-ajoista – tästä on kyse
- Singaporen paalupaikalle todellinen yllättäjä – tuomaristolle jäi töitä aika-ajojen jälkeen
- Christian Horner hamuaa jo F1-paluuta – ”Vaikuttaa soittelevan kaikki tiimit läpi”
- Aika-ajoihin luvassa herkullinen taisto – Liam Lawson tuhosi autonsa jälleen
- F1-harjoituksissa kolaroitiin varikolla – Ferrari tunaroi jälleen
- Valtteri Bottas myöntää ovelasta tempusta F1-sopimusneuvotteluissa – ”Se taisi herätellä”
- Ferrarilla kadutaan Lewis Hamiltonin pestaamista
- Valtteri Bottaksen syrjäyttäjästä hurja vertaus
- McLarenin mestaruus sinettiä vailla – näin se varmistuu Singaporessa
- Max Verstappenilla mahdollisuus huikeaan temppuun Singaporessa
- F1-sirkus matkaa Marina Bayn iltavaloihin – tässä Singaporen GP:n lähetysajat
- Formulalupaus Tuukka Taposen tulevaisuus selvillä
- F1-tallin molemmat kuskit hylätään Singaporen aika-ajoista – tästä on kyse
- F1-harjoituksissa kolaroitiin varikolla – Ferrari tunaroi jälleen
- Singaporen paalupaikalle todellinen yllättäjä – tuomaristolle jäi töitä aika-ajojen jälkeen