Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
Red Bullin Max Verstappen starttaa sunnuntaiseen USA:n osakilpailuun paalupaikalta. Näin aika-ajot Texasin Austinissa etenivät.
Avausosiossa rysähti kunnolla, kun Racing Bullsin Isack Hadjar menetti autonsa hallinnan ensimmäisen sektorin nopeissa s-mutkissa. Auto paiskautui vauhdilla valliin, mutta ranskalaisnuorukainen selvisi vain henkisin vammoin.
Muuten Q1-osio päästiin puhtaasti ja pienenä yllätyksenä voidaan pitää Alex Albonin epäonnistumista. Williams-kuski rikkoi ratarajoja viimeisellä aikakierroksellaan ja jäi lopulta vasta ruutuun 19.
Toinen osio vietiin puhtaasti läpi ilman ylimääräisiä keskeytyksiä. Yllätysputoajia ei löytynyt tälläkään kertaa, sillä Red Bullin Yuki Tsunodan jääminen Q2:een on ollut tällä kaudella sen verran arkipäivää. Japanilainen oli tällä kertaa vasta 13:s, siinä missä tallikaveri jälleen keulilla.
Viimeisessä osiossa erot kasvoivat yllättävän suureksi ja paalu meni helpon tuntuisesti Verstappenille, vaikka hollantilainen ei ehtinyt ajoissa edes toiselle aikakierrokselleen. Lando Norris ehti lopulta toiseksi ja jäi Red Bullista lähes kolme kymmenystä.
Charles Leclerc toi Ferrarille hieman positiivista sävyä ajamalla kolmanneksi. George Russell ehti neljänneksi ennen Lewis Hamiltonia. MM-kärki Oscar Piastrin pieni alavireinen suoritustaso jatkuu edelleen. Aussi jäi vasta kuudenteen lähtöruutun ja Verstappenin sekä Norrisin ollessa eturivissä mestaruustaisto on tiivistymässä entisestään. Piastri jäi Verstappenin paaluajasta lähes kuusi kymmenystä.
USA:n GP käynnistyy sunnuntai-iltana kello 22:00 Suomen aikaa. Aika-ajojen tuloslista alla.
USA:n GP:n aika-ajot
- Max Verstappen, Red Bull
- Lando Norris, McLaren
- Charles Leclerc, Ferrari
- George Russell, Mercedes
- Lewis Hamilton, Ferrari
- Oscar Piastri, McLaren
- Kimi Antonelli, Mercedes
- Oliver Bearman, Haas
- Carlos Sainz, Williams
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Nico Hülkenberg, Sauber
- Liam Lawson, RB
- Yuki Tsunoda, Red Bull
- Pierre Gasly, Alpine
- Franco Colapinto, Alpine
- Gabriel Bortoleto, Sauber
- Esteban Ocon, Haas
- Lance Stroll, Aston Martin
- Alex Albon, Williams
- Isack Hadjar, RB
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Ralliautoille kaavaillaan historiallista hyppyä – toteutuuko hurja suunnitelma Viron MM-rallissa?
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-sirkus saapuu Montrealiin – stripparit uhkaavat pysäyttää bisneksen
- Max Verstappen saattaa seurata Kimi Räikkösen jälkiä – ”Tuli takaisin ja alkoi jälleen voittaa”
- Kalle Rovanperällä hurja omaisuus: Sisäpiiristä merkittävä paljastus IS:lle
- Nyt tipahti kova arvio Janni Hussista – asiantuntija latasi MTV:llä
- Henri Toivosen kanssa voittanut kartanlukija on kuollut
- McLaren-pomo paljasti: tällä osa-alueella Mercedes on edelleen edellä
- Voittoa juhlinut Janni Hussi teki rankan paljastuksen Rallit.fi:lle
- Ex-tallikaveri korvaa Valtteri Bottaksen Cadillacin ratissa
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Yle: Henri Haapamäki yllättyi – tähän ei uskonut kukaan vielä alkukaudesta
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Käsittämätön sekoilu MM-rallissa – sopimus purettiin heti
- 11-vuotias Robin Räikkönen hämmästytti jälleen: murskavoitto!
- Suomalainen teinisensaatio yllätti kaikki EM-debyytissä: ”Muut ajoivat jo silloin, kun olin vaipoissa”
- F1-talli virittelee jättidiiliä – maailmankuulu luksusbrändi mukana neuvotteluissa
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv