Hurjaa draamaa F1-mestaruustaistossa – Ferrarille katastrofaalinen paluu kesätauolta
F1-sarjan syyskauden ensimmäinen kilpailu saatiin päätökseen Hollannin Zandvoortissa. Kilpailun voittoon ajoi MM-kärkinimi Oscar Piastri. Tallikaveri ja MM-haastaja Lando Norris koki kovan kolauksen maailmanmestaruushaaveisiinsa, kun britin moottori petti reilu viisi kierrosta ennen maalia. Norris ajoi keskeytyshetkellään toisena
Lähdössä Red Bullin Max Verstappen haastoi eturivistä lähteneitä McLareneita vimmatusti, mutta ei lopulta pystynyt haastamaan täysin omassa vauhdissa kiitävää brittitallia. Norrisin keskeytys tarkoitti toista sijaa.
Päivän suuri onnistuja oli tulokaskuljettaja Isack Hadjar. Lauantaina itsensä neljänteen lähtöruutuun ajanut ranskalainen piti pintansa ja ajoi uransa ensimmäiselle palkintosijoitukselle.
Päivän suurin epäonnistuja oli kuitenkin Ferrari. Kumpikaan kuljettajista ei ohittanut ruutulippua.
Lewis Hamilton oli ensimmäinen keskeyttäjä. Hamiltonin kyyti ei ollut huonoa, mutta reilun 20 kierroksen jälkeen tapahtunut ajovirhe mutkassa kolme lähetti seitsenkertaisen maailmanmestarin seinään, päättäen hänen kilpailunsa.
Charles Leclerc selvisi kilpailun loppuhetkille, kunnes osuma Mercedeksen nuoren tulokkaan Kimi Antonellin kanssa lähetti monacolaisen seinään samassa mutkassa kuin Hamilton. Juuri varikkopysähdyksen tehnyt Leclerc sätti talliaan päätöksestä tulla varikolle.
Autoonsa osumia saanut George Russell oli lopulta neljäs. Hänen taakseen asettuivat Alexander Albon ja Haasin Ollie Bearman.
Lance Stroll ajoi itsensä joukon hänniltä peräti seitsemänneksi. Tallikaveri Fernando Alonso ei ollut tyytyväinen tallinsa strategiaan, mutta ajoi pisteille kanadalaisen perässä. Kärkikymmenikön täydensivät Yuki Tsunoda sekä Esteban Ocon, joka nousi pisteille Antonellin rangaistusten myötä.
LUE MYÖS:
- Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa
- Sébastien Ogierilta vahva näkemys MM-sarjan tulevaisuudesta – vaatii yhtä merkittävää muutosta
- Entinen F1-pomo: Max Verstappen menetti tilaisuutensa – ”Hän katuu sitä varmasti”
- Täyskäännös: F1-kisa perutaan sittenkin – myös loppukauden kisoja vaarassa
- Ott Tänakilta mielenkiintoinen kommentti mahdollisesta MM-paluustaan
- George Russellilta varoitus talleille: F1-kauden todellinen testi on vielä edessä
- Belgian GP:stä povataan energiakatastrofia – ”Vähemmän tehoa kuin F2-autoissa”
- Drift Masters: Ahvenisto haastoi maailman parhaat – Jack Shanahan palasi voittajaksi
- Drift Masters: Krisse Aalto teki historiaa Ahvenistolla – seitsemän suomalaista Top 32:een
- Suomen Drift Masters 2026: Tulokset
- McLaren-kuski pyytää potkuja F1-tehtävistä – ”En oikeastaan välitä enää”
- Suomen Drift Masters 2026: Tulokset
- Täyskäännös: F1-kisa perutaan sittenkin – myös loppukauden kisoja vaarassa
- Drift Masters: Krisse Aalto teki historiaa Ahvenistolla – seitsemän suomalaista Top 32:een
- Lauri Heinosen kotikisa oli jo vaarassa – kilpakumppani pelasti viime hetkellä
- Suomen Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Robin Räikkösen otteet vakuuttavat – asiantuntija antoi arvionsa IS:lle
- Belgian GP:stä povataan energiakatastrofia – ”Vähemmän tehoa kuin F2-autoissa”
- Kova vahvistus kotimaiseen ralliin – Hyundai-tähti saapuu Tampereelle
- Drift Masters: Ahvenisto haastoi maailman parhaat – Jack Shanahan palasi voittajaksi