F1-sarja palaa kesätauolta epävakaiseen Zandvoortiin – tässä Hollannin GP:n lähetysajat
Formula 1 -karavaani on perinteisen kesätaukonsa viettänyt ja moottoreita laulatetaan tulevana viikonloppuna Hollannin Zandvoortissa.
Jännitystä, mielenkiintoa ja puheenaiheita riittää vielä kauden toiselle puoliskolle. Kuljettajien mestaruustaisto käy edelleen kuumana, kun McLaren-kaksikko Oscar Piastrin ja Lando Norrisin ero on vain yhdeksän pistettä Piastrin hyväksi. Norris oli viime kaudella todella vahva Zandvoortissa voittaessaan kisan näytöstyyliin, mutta tulevan viikonlopun sääennuste on avaamassa käsikirjoittajalle ylimääräistä mustetta kynään.
Zandvoortiin luvataan viikonlopun jokaiselle ajopäivälle 80 prosentin mahdollisuutta sateelle ja tämä avaa muun muassa kotivoittoa hamuavalle Max Verstappenille paremman mahdollisuuden menestykseen loistavana sadekelin kuskina.
Valmistajien puolella McLaren voidaan jo julistaa mestariksi, mutta himmeämmistä mitaleista ja palkintomiljoonista käydään kovaa taistoa. Ferrarin ja Mercedeksen väliin mahtuu 24 pistettä eroa ja molemmissa tiimeissä vaaditaan toiselta kuskilta tasonnostoa Red Bullista puhumattakaan.
Kimi Antonellin vire oli todella mollivoittoinen ennen kesätaukoa ja Lewis Hamilton pyrkii resetoimaan haastavan alkukautensa toisella puoliskolla. Samaan aikaan Yuki Tsunoda koittaa raapia Red Bullillaan jokusen pisteen hänen ajaessaan loppukaudella tallipaikkansa puolesta.
F1-sirkuksen kisatessa Euroopassa, ovat lähetysajat myös tutumpaa ja turvallisempaa. Tukiluokkia ei Zandvoortissa nähdä, joten hirveästi ei tarvitse muistaa, mutta tulevan viikonlopun aikataulu löytyy alta.
Hollannin GP -viikonlopun lähetysajat
Perjantai 29.8
1. vapaat harjoitukset: 13:25
2. vapaat harjoitukset: 16:55
Lauantai 30.8
3. vapaat harjoitukset: 12:25
F1-studio: 15:30
Aika-ajot: 15:55
Sunnuntai 31.9
F1-studio: 15:00
Hollannin GP: 15:55
Lähde: Viaplay
LUE LISÄÄ
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”