Rallin MM-sarja näyttää pelastuvan

Rallin MM-sarjan tulevaisuus on ollut uhattuna autonvalmistajien laimean kiinnostuksen takia.
Pitkään on huhuttu, että Hyundai olisi vetäytymässä sarjasta. Jos Hyundai vetäytyisi, jättäisi sarjan myös Toyota.
DirtFish mukaan Hyundai olisi jatkamassa MM-sarjassa myös ensi kaudella, vaikka jossain vaiheessa näytti siltä, että korealaistalli saattaisi olla lähdössä.
– Minulla ei ole vielä tiedotettavaa, sillä kun sen aika tulee, niin teemme sen virallisesti. Tallipäällikkönä haluan olla optimistinen ja teen töitä äärimmäisen kovaa ympärilläni olevien ihmisten kanssa, jotta jatkamme, Hyundain tallipomo Cyril Abiteboul paljasti.
DirtFishin lähteen mukaan Hyundain jatko on sinettiä vaille varmaa. Sivustolla kerrotaan, että on aika lailla varmaa, että Hyundai jatkaa toistaiseksi. Etelä-Koreassa on tehty päätöksiä jatkon suhteen kaudelle 2026.
Hyundain tallipomo Cyril Abiteboul totesi DirtFishin mukaan, ettei hänellä vielä ole kerrottavaa, mutta kun sellaista, kerrotaan siitä virallisestii. Abiteboul myönsi olevansa optimistinen.
Rallin MM-sarja on ollut pitkään kriisissä. Siitä kertoi fakta, että maailmanmestari Kalle Rovanperä ajoi 2024 vain osan kaudesta, koska halusi keskittyä elämässään muihinkin asioihin.
Ennen kaikkea MM-ralleissa on aivan liian kilpailua, koska sarja ei autonvalmistajia tahdo kiinnostaa. Autoteollisuus on murroksessa, eikä MM-ralli ei ole kyennyt luomaan olosuhteita, jotka houkuttelisivat autonvalmistajia mukaan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Draamaa mestaruustaistossa! McLarenit kolaroivat jälleen
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- F1-sarja palaa Pohjois-Amerikkaan – tässä USA:n GP:n lähetysajat
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Virallinen vahvistus: Tässä ovat Mercedeksen ensi kauden kuljettajat
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- George Russell paljasti merkittävää lisätietoa jatkosopimuksestaan