Max Verstappen pahoitteli ja myönsi virheensä
Red Bull -tähti Max Verstappen oli jälleen otsikoissa sunnuntaisen Espanjan GP:n jälkeen.
Tällä kertaa syynä oli tilanne, jossa hollantilainen näytti ajaneen täysin tahallaan päin Mercedeksen George Russellia. Hallitsevaa mestaria oli hetkeä aiemmin pyydetty päästämään britti ohitseen ja Verstappenilla läikkyi yli.
Kilpailun jälkeen Verstappen ei suostunut juurikaan puhumaan tapauksesta, mutta muisti kuittailla tilannetta kommentoineelle Russellille. Brittikuski oli huolissaan kilpailua katsoneista lapsista, jotka saattavat ottaa vaikutteita maailmanmestarin ajotyylistä.
– Tuon nenäliinoja sitten ensi kerralla, täräytti Verstappen.
Maanantain puolella sykkeet oli kuitenkin jo tulisieluisella hollantilaisella saatu alemmas. Verstappen kommentoi sunnuntain kisatapahtumia sosiaalisen median kanavallaan.
– Meillä oli mielenkiintoinen strategia ja hyvä kisa Barcelonassa turva-autoon asti. Rengasvalintamme ja jotkin liikkeet uusintalähdössä lisäsivät turhautumistani, joka johti liikkeeseen mikä ei ollut oikein, eikä saisi tapahtua, kirjoitti Verstappen muun muassa Instagram-tililleen.
– Annan aina kaikkeni tiimille ja joskus tunteet käyvät kuumina. Voitamme ja häviämme yhdessä. Nähdään Montrealissa, tuumasi nelinkertainen mestari.
Verstappen putosi kymmenen sekunnin aikasakon myötä viidenneltä sijalta kymmenenneksi ja käteen jäi Espanjasta vain yksi piste. Samalla MM-kärki Oscar Piastri karkasi hollantilaiselta jo 49 pisteen päähän.
LUE LISÄÄ
- Katalonian GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Espanjan GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Monacon GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Aikasakko pilasi jättiyllätyksen – Alpine haastaa tuomionsa
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Charles Leclerc paljasti ulosajoon johtaneet ongelmat – ”En ota syitä niskoilleni”
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä
- Rangaistussuma ja punainen lippu sekoittivat Monacon GP:n – Kimi Antonelli loisti kaaoksen keskellä
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- Kimi Räikkönen nimesi F1:n parhaan kuljettajan – vastaus tuli välittömästi
- Mika Salolta radikaali väite Viaplaylla: F1-tähti saamassa potkut – Niki Juusela ällistyi: ”Onko toi totta?”
- Jari-Matti Latvala nosti esiin Oliver Solbergin ongelman: ”Sitä on vaikea hyväksyä”
- Monacon F1-harjoituksissa rysähti – Ferrari aloitti vahvasti
- Valtteri Bottakselle avautumassa yllätyssauma? ”Yksi parhaista tilaisuuksista”
- Järkyttävä rallionnettomuus: Kartanlukija menehtyi, kuljettaja taistelee hengestään
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- Erikoinen välikohtaus Monacossa – Oscar Piastria ei päästetty F1-varikolle
- Jyväskylän SM-ralliin huippunimiä – mukana myös koomikko Ismo Leikola
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta