Ukkosmyrskyt uhkaavat sekoittaa F1-kisaa – tässä Miamin GP:n lähtöjärjestys
Sunnuntai-iltana Suomen aikaan ajettavaan Miamin F1-kisaan saattaa olla luvassa samanlaista lisämaustetta, kuten lauantain sprintissä.
Miamin alueelle on luvattu ukkosmyrskyjä juuri niihin aikoihin, kun lähtövalot sammuvat. Varjopuolena tässä piilee jälleen kerran se, että starttia joudutaan viivästyttämään tai, jos kisa ehtii alkaa, se todennäköisesti keskeytetään rankkasateen iskiessä. Floridassa on kuitenkin onneksi sen verran korkeat lämpötilat, että sateen häipyessä rata kuivuu nopeasti, kuten sprinttikilpailussakin nähtiin.
Taktiselta kantilta katsottuna kuivan kelin kilpailuun lähtökohdat ovat tylsähköt, sillä Pirelli povaa kisan menevän läpi jälleen yhdellä pysähdyksellä. Takasuoran DRS-aluetta on pidennetty runsaasti, joten ohittamisen pitäisi olla helpompaa kuin aiemmin on tällä kaudella totuttu näkemään.
Kärkitaistosta on odotettavissa joka tapauksessa mielenkiintoista, kun Red Bullin Max Verstappen onnistui repimään autonsa paalulle. Häntä jahtaavat oletetusti hieman nopeammilla kisa-autoilla McLarenit Lando Norriksen startatessa kakkosruudusta. Kolmanneksi pamautti vahvasti Miamissa esiintynyt Kimi Antonelli, eikä ainakaan sprintissä Mercedeksen vauhti ollut edellä mainittujen tasolla. Oman lusikkansa kärkitaistoon työntää jäätävässä lyönnissä viime kisoissa ollut MM-kärki Oscar Piastri.
Miamin GP:n on tarkoitus käynnistyä kello 23:00 Suomen aikaa. Lähtöjärjestys alla.
LUE MYÖS: Max Verstappenin uskomaton putki päättyi lauantain sprintissä
Miamin GP:n lähtöjärjestys
- Max Verstappen, Red Bull
- Lando Norris, McLaren
- Kimi Antonelli, Mercedes
- Oscar Piastri, McLaren
- George Russell, Mercedes
- Carlos Sainz, Williams
- Alex Albon, Williams
- Charles Leclerc, Ferrari
- Esteban Ocon, Haas
- Yuki Tsunoda, Red Bull
- Isack Hadjar, RB
- Lewis Hamilton, Ferrari
- Gabriel Bortoleto, Sauber
- Jack Doohan, Alpine
- Liam Lawson, RB
- Nico Hülkenberg, Sauber
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Lance Stroll, Aston Martin
- Oliver Bearman, Haas
Pierre Gasly starttaa varikolta autoon tehtyjen muutosten myötä.
HUOMIO! Lähtöjärjestys lyödään lukkoon virallisesti noin kaksi tuntia ennen kilpailua. Päivätämme tilanteen tähän artikkeliin, mikäli muutoksia ilmenee rangaistuksien merkeissä.
LUE LISÄÄ
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi