Lewis Hamiltonilta kova väite Ferrarin kilpurista – ”Minun autoni ei toimi samalla tavalla”
Lewis Hamiltonin kaksijakoinen alkukausi sai jatkoa Suzukassa.
Hamilton ajoi maaliin seitsemäntenä, jo kolmatta kertaa peräkkäin tallikaveri Charles Leclerciä perässä. Sprinttivoitostaan huolimatta Hamilton ei ole saanut Ferrariaan suorittamaan tasaisesti. Varsinkin aika-ajot ovat olleet seitsenkertaiselle mestarille vaikeita.
Hamilton oli synkkänä Japanin kilpailun jälkimainingeissa. Katseet kohdistuvat miehen varikkopilttuuseen, jossa Hamiltonin mukaan ongelma piilee. Britin näkemys on se, että hänen autonsa alisuorittaa Leclerciin nähden.
– Toivon näkeväni jotain positiivista kehitystä ensi viikkoon mennessä, Hamilton kommentoi Yahoo Sportin mukaan.
– Ensimmäisten kolmen kisaviikonlopun ajan on ollut selvää, että autojen välillä on ollut suorituseroa tietyissä aspekteissa.
– Minulla auto alisuorittaa pahasti, mutta nyt tiedämme sen. Tämän päivän tulos oli siihen nähden paras mihin pystyin.
Tallikaveri Leclerc oli sunnuntain kilpailussa neljäs. Pisteet olivat italialaistallille tärkeitä Kiinan kisaviikonlopun hylkäyksen jälkeen. Talli on valahtanut jo 76 pistettä sarjaa johtavan McLarenin taakse.
LUE MYÖS:
- Se on siinä! Tuukka Taposelta mestarillinen näytös Madridissa
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Chilen MM-ralli 2026: Aikataulu, televisiointi ja tilanneseuranta
- Drift Masters -finaali 2026: Tulokset
- Tuukka Taposelta kylmäpäinen suoritus – joukkokolari väritti Madridin F3-kilpailua
- Lando Norrisilta uskomaton temppu – paalusta muodostui mieletön vääntö
- Valtteri Bottakselle varoitus Espanjan GP:n harjoituksissa
- F1-harjoituksissa erikoinen tilanne – Lewis Hamiltonia uhkaa rangaistus
- Madridin ensimmäinen formulakilpailu takana – näin kävi Tuukka Taposelle
- Mitä oikein tapahtui? IS: Sami Pajari sai rallilegendan hämilleen
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Aikataulu, televisiointi ja tilanneseuranta
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Kalle Rovanperä julkaisi mystisen videon – unelmaprojekti alkamassa!
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”