Lewis Hamiltonille huonoja uutisia Ferrarilta – ”Hän ei voi sietää sitä”

Lewis Hamiltonin vaikeaan starttiin Ferrarille on saatu vihdoin selvyys.
Seitsenkertainen mestari siirtyi Maranelloon täksi kaudeksi. Hamilton niitti menestystä Mercedeksellä lähes vuosikymmenen turbo-hybridi aikakaudella. Viime vuodet ovat kuitenkin olleet Hamiltonille vaikeita.
Uusien aerosääntöjen astuessa voimaan kaudella 2022, Hamilton on onnistunut voittamaan vain kaksi osakilpailua. 40-vuotias on ongelmissa erityisesti modernien autojen rengaslämpöjen kanssa. Viime vuosien Mercedeksen suorituskyky rakennettiin niin pieneen toimintaikkunaan, ettei Hamilton tai George Russell saanut tarvittavaa vauhtia käyttöönsä tasaisesti.
Hamiltonin epäonneksi Ferrari tuntuu rakentaneen täksi kaudeksi Mercedeksen filosofiaa seuraavan kilpurin. Kiinan kisaviikonlopun sprinttivoitto osoitti Ferrarissa olevan vauhtia, mutta muuten tallia ei olla kärisijoilla nähty.
Saksalaisjulkaisu BILD-raportoi, että Ferrari tiedostaa ongelmansa. Tätä yritetään ratkaista Bahrainin osakilpailuun saapuvalla päivityspaketilla.
– Auto toimii vain tiettyjen parametrien sisällä. Siihen vaikuttavat rataolosuhteet, auton säädöt ja lämpötilat, toimittaja Michel Milewski.
– Hamilton ei voi sietää tätä. Hänestä auto tuntuu suoritukseltaan samanlaiselta viime vuoden Mercedeksen kanssa.
Hamilton on MM-pisteissä kahdeksas, keräten kolmesta kisaviikonlopusta 15 pistettä. Tallikaveri Leclerc on vain kaksi sijaa korkeammalla kuudentena. Ferrari-kaksikon pistesaldon pienuuteen vaikuttaa Kiinan kisasta tapahtunut hylkäys.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan