Tuukka Taposen ensimmäiset aika-ajot F3-sarjassa täysin penkin alle
Suomalaislupaus Tuukka Taposen ensimmäiset aika-ajot F3-sarjassa eivät menneet toivotulla tavalla. Rikkonaisen aika-ajosession päätteeksi ART-tallia edustava suomalainen lähtee kilpailuun kaukaa kärjen takaa.
Taponen ei saanut kunnollista aikaa tauluun aika-ajojen alussa, eikä pienestä ajovirheestäkään ollut apua. Taponen lipsahti aika-ajosession puolivälissä pitkäksi vauhdikkaassa 9-10 mutkan yhdistelmässä ja hidastuskuvien perusteella autosta irtosi jonkinlaisia palasia, joka saattoi vaikuttaa menopelin vauhtiin.
Sessio keskeytettiin noin viisi minuuttia ennen loppua, kun Prema-tallin Brando Badoer täräytti ensimmäisessä mutkassa seinään. Tämä tarkoitti melkoista säpinää viimeisille minuuteille ja ajoitus oli kaikki kaikessa.
Juoni muuttui kuitenkin vielä uudemman kerran, kun punaisia heiluteltiin heti uudestaan. Kukaan ei ehtinyt yrittämään aikakierrosta ensimmäisten punaisten jälkeen, kun Christian Hon kilpuri hyytyi radan varteen. Tässä kohtaa aikaa jäi tauluun enää kaksi ja puoli minuuttia, joten aika-ajoja ei enää jatkettu.
Tämä tarkoitti Taposen osalta sitä, että mönkään menneiden alkukierrosten myötä suomalaisnuorukainen oli vasta koko tuloslistan 25:s, kun mahdollisuutta aikaparannuksiin ei suotu. Mukana oli kaiken kaikkiaan 30 kuljettajaa.
F3-sarjan sprinttikilpailu käynnistyy lauantai-aamuna kello 05:10 Suomen aikaa.
LUE LISÄÄ
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa

