Mercedes-tähti luovuttaa kauden suhteen – ”Heidän ei tarvitse kehittää autoa enää ollenkaan”

Mercedeksen George Russell oli maansa myynyt Australian aika-ajojen jälkeen.
Brittikuski oli neljäs, jääden Red Bullin Max Verstappenille alle kymmenyksen, mutta paalutaisto kertoo karumpaa tarinaa. McLaren valtasi Albert Parkin eturivin selkeällä erolla. Brittitalli oli erityisen vahva radan kolmannella sektorilla.
Tämä oli tarpeeksi todistetta Mercedes-tähdelle siitä, ettei McLarenia tulla saamaan kehitystaistossa kiinni koko kauden aikana.
– Heillä on tällä hetkellä niin iso kaula muihin, että he voivat unohtaa kehittämisen ja keskittyä täysin kauden 2026 autoon, Russell manasi session jälkeen The Racelle.
– Jos olet kuusi kymmenystä edellä, niin ei kukaan saa sitä vuodessa kiinni. Varsinkin kun heidän etunsa tulee renkaista. Jos olet noin vahva kolmossektorilla, niin se on renkaiden ansiota. He ovat tehneet jotain suurta sillä saralla.
Russell uskoo taistelun McLarenin takana olevan kuitenkin tiukkaa. Red Bull, Mercedes ja Ferrari ovat kaikki rinta rinnan haastamassa viimeisestä palkintosijasta. Mestaruustaistoon Russell ei kuitenkaan näe ketään muita kuin McLaren-kuskeja.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat