FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan
Moottoriurheilun kattojärjestö FIA uhkaa F1-sarjaa tympeällä muutoksella, jonka myötä tiimiradiot eivät olisi enää julkisesti kuultavissa lähetyksissä.
Taustalla on FIA:n presidentti Mohammed Ben Sulayemin toimet yrittää vähentää kuskien suusta kuultavaa rumaa kielenkäyttöä. Viime kaudella Charles Leclerciä sakotettiin ja Max Verstappenille määrättiin suoritettavaksi ”jotakin yhteisen hyvän puolesta” kiroilustaan lehdistötilaisuuksissa. Kuskit päästelevät myös kiihkeissä kisatilanteissa sammakoita suustaan, jotka välillä eksyvät kansainväliseen lähetykseen ilman sensuuria. Ben Sulayem ei sulje pois sitä, että kuskin ja tallin väliset kommunikoinnit katoavat katsojien korvilta kokonaan.
– Menemmekö pidemmälle ja suljemme kokonaan livenä kuultavan kommunikoinnin? Ehkä, uhkaa FIA-pomo RaceFansin mukaan.
– On paljon asioita, jotka toimivat nykyään promoottorimme kanssa. FOM (Formula One Management) on promoottori, mutta me omistamme sarjan.
Radioviestejä on jo aiemmin toki sensuroitu, mutta viivyttäminen johtaa väistämättä siihen, ettei jotkut viestit enää ole ajankohtaisia siinä vaiheessa, kun ne on siistitty. Tilanteeseen vaikuttaa kisatilanteet ja kuljettajan temperamentti. Muun muassa Verstappenilla kiehui yli viime kauden Unkarin GP:ssä, jolloin hollantilainen kiroili seitsemän kertaa, joista kuusi kuultiin kirosanat piipattuna kansainvälisessä lähetyksessä.
F1-kuskien yhdistys GPDA julkaisikin viime joulukuussa tiedotteen, jossa he ilmaisivat tyytymättömyytensä FIA:n nykyiseen toimintaan asian suhteen. Sen lisäksi he vaativat kattojärjestöltä läpinäkyvyyttä siitä, mihin kuskeilta ja tiimeiltä riistettävät sakkosummat käytetään. Ben Sulayem vakuuttelee olevansa hyvissä väleissä kuskeihin kritiikistä huolimatta.
– Suurin osa kuskeista keskustelee kanssani ja heillä on numeroni. Olen sallivin presidentti koskaan, he juttelevat kanssani ja ovat erittäin tyytyväisiä, vakuuttelee FIA-pomo.
– Tottakai minäkin valitin, kun olin kuskina ja silloin, kun en voita, valitan enemmän. Yritin kuitenkin olla hiljaa ja voittaa seuraavan kisan. Se on luonnollista ja inhimillistä.
– Kuinka kohtelen muita kuskeja? Kuin omia poikia ja tyttäriä. Kohtelen heitä intohimolla ja rakkaudella ymmärtäen heitä. Olen kokenut saman ja haluan heidän menestyvän, vakuutteli Ben Sulayem.
LUE LISÄÄ
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa