FIA:lta tyly hylky McLarenin valitukselle – talli raivoissaan

Kansainvälinen autoliitto FIA on hylännyt McLarenin torstaina lähettämän hylyn USA:n osakilpailun rangaistuksesta koskien Lando Norrista.
Talli käytti oikeutensa päätöksestä valittamiseen, yrittäen poistaa britin viiden sekunnin aikasakon, joka pudotti Norrisin kilpailussa neljänneksi. Tallin mukaan heillä oli uutta todistusaineistoa, joka riittäisi tutkinnan uudelleenavaamiseen.
Tuomaristo ei kuitenkaan nähnyt asiaa näin. McLarenin ”uusi” todistusaineisto oli FIA:n itse julkaisema tiedote, jossa se myöntää rangaistuksen keventyneen Norrisin ollessa ohitusvaiheessa kertaalleen puolustaneen Max Verstrappenin edellä.
Tallin mukaan tuomaristo teki virheen katsoessaan vain mutkassa tapahtunutta järjestystä.
Tämä ei kuitenkaan mennyt läpi tuomaristolle. McLarenin valitus hylättiin sillä perusteella, että uudet todistusaineet eivät olleet tarpeeksi muuttamaan jo olemassa olevaa tuomiota.
McLaren ei ottanut päätöstä hyvällä.
– McLaren on pettynyt tuomariston ailahtelevaisuuteen. Uusi todistusaineistomme täyttää kaikki ISC:n määräämät kriteerit, mutta silti dokumenttia ei nähdä varteenotettavana todistusaineistona, talli kommentoi tiedotteessaan.
LUE MYÖS:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lewis Hamilton blokkasi Max Verstappenin – Ferrari-kuskille lähtöruuturangaistus
- Lance Stroll toheloi jälleen – tuplarangaistus
- Lando Norris näpäytti epäilijöitään – Mercedekselle katastrofi
- Lewis Hamiltonin ulosajo päätti F1-harjoitukset
- Tuukka Taposelta superstartti – upea onnistuminen Monacon F3-sprintissä
- F1-kuskille lätkäistiin jättirangaistus Monacossa
- Monacon F1-harjoituksissa kolisi jälleen useaan kertaan
- Lance Stroll törttöili harjoituksissa – sai lähtöruuturangaistuksen
- Monacon F1-kisassa poikkeuksellinen uudistus – pelastaako tämä klassikkokilpailun?
- F1-harjoituksissa hölmö kolari – Ferrari-tähden kilpuri hajalle heti kättelyssä
- NASCAR-tähti ehdolla Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Charles Leclercia kehotetaan lähtemään
- Saako F1-kuljettaja heti potkut?
- Max Verstappen voittoon viimeisessä Imolan GP:ssä – Charles Leclerc raivostui Ferrarille
- F1-kuljettajaa uhkaavat toisetkin potkut
- F1-kausi jatkuu perinteikkäällä näyttämöllä – tässä Monacon GP:n lähetysajat
- F1-harjoituksissa hölmö kolari – Ferrari-tähden kilpuri hajalle heti kättelyssä
- Tässä oli Max Verstappenin yllätysmenestyksen salaisuus
- Tuukka Taponen ei yltänyt kärkivauhtiin Monacon aika-ajoissa
- Mick Schumacher saattaa nousta F1-kilpakuskiksi