Draamaa USA:n aika-ajoissa: Max Verstappenin huima kierros keskeytyi Mercedeksen kolarin takia
USA:n GP:n aika-ajoissa ei draamalta vältytty.
MM-taiston kärkikaksikko Max Verstappen sekä Lando Norris olivat valmiita taistelemaan paalupaikasta kynsin ja hampain. Norris vei Q3-osion ensimmäisen taiston nimiinsä kolmen sadasosan turvin. Viimeisellä kierroksella Verstappen oli Norrisia edellä yli kaksi kymmenystä.
Hollantilaisen loistavasti alkanut kierros ei kuitenkaan selvinnyt toista sektoria pidemmälle. Mercedeksen George Russell menetti autonsa hallinnan radan toiseksi viimeisessä mutkassa ajautuen seinään. Näin ollen VErstappen sekä Norris joutui hylkäämään kierroksensa.
Huomiseen kilpailuun lähdetään Lando Norrisin johdosta. Brittikuskin tilastot paalulta eivät ole mairittelevat, eikä huomisestakaan tule helppoa. Kärkikolmikkoon selvisi sprintissä toiseksi ajanut Carlos Sainz. Neljänneksi ajoi toinen Ferrari, Charles Leclerc.
Oscar Piastrista ei ole ollut haastamaan tallikaveriaan toistaiseksi tänä viikonloppuna. Tänään aussi jäi yli puoli sekuntia tallikaveristaan. Lähtöruutu on viides. Kolaroinut Russell oli kuudes, Alpinen Pierre Gasly seitsemäs.
Kärkikymmenikön täydensivät Fernando Alonso, Kevin Magnussen sekä Sergio Perez.
Session suurin shokki koettiin jo Q1-osiossa, kun Lewis Hamilton jäi viimeiseen riviin surkean kierroksen jälkeen. Valtteri Bottaksen lähtöruutu on 17.
LUE MYÖS:
- Huippuvireinen Teemu Suninen juhli historiallista voittoa juuri ennen Suomen MM-rallia
- Video: Valtteri Bottaksen kilpailu päättyi liekkeihin – suomalainen ryhtyi itse toimeen
- Oscar Piastri tylytti Carlos Sainzia: ”Yksi typerimmistä asioista, mitä olen koskaan nähnyt”
- Lando Norris jyräsi Unkarissa – hallitsevalle mestarille kauden avausvoitto
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”