Ferrari avasi vahvasti Singaporessa – Charles Leclerc nopein
Singaporen GP -viikonloppu korkattiin perjantaina ensimmäisten harjoitusten merkeissä. Tunnin mittaisen harjoitussession kärkiajan kaasutteli Ferrarin Charles Leclerc.
Singaporen iltavalaistusta varten nähdään kolmelta tallilta pienimuotoisia erikoisvärityksiä kilpureissaan. VCARB, Mercedes sekä McLaren ovat liikenteessä jonkin sortin juhlavärityksillä.
Jos upotus ei näy laitteellasi, näet sen painamalla tästä.
Kuljettajat lähtivät heti vihreää valoa saatuaan ahkerasti kiertämään rataa ja ohjelmassa oli pidempiä vetoja keskikovalla ja kovalla rengasseoksella. Ensimmäinen puolikas selvittiin ilman suurempaa dramatiikkaa ja noin puolen tunnin kohdalla nähtiin ensimmäinen rykäisy pehmeimmällä renkaalla Lando Norrisin toimesta.
Marina Bayn katurata oli liukas, mutta pito parani perinteiseen tyyliin session kuluessa. Muutamia ajovirheitä nähtiin ja muun muassa Fernando Alonsolla oli todella lähellä karata laitteet kaiteiden puolelle, mutta espanjalaiskonkari ehti hanskalla korjaamaan tilanteen.
Isommilta osumilta kuitenkin vältyttiin kaikkien kuskien toimesta ja Leclerc sai kunnian paistatella harjoituskärkenä. Erot olivat kärjessä pieniä ja kärkikolmikon täytti Norris sekä Leclercin tallikaveri Carlos Sainz.
Sauber-tallin suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas kiersi radan 24 kertaa ja löytyi tuloslistan sijalta 18. Eroa kärkeen kertyi noin 1,7 sekuntia.
Perjantaina ajetaan vielä toinen harjoitustunti, joka käynnistyy kello 16:00 Suomen aikaa. Avausharjoitusten tuloslista alla. Viaplay näyttää kaikki F1 GP:t.
Singaporen GP:n 1. harjoitukset
- Charles Leclerc, Ferrari
- Lando Norris, McLaren +0,076
- Carlos Sainz, Ferrari +0,189
- Max Verstappen, Red Bull +0,334
- Yuki Tsunoda, VCARB +0,500
- Oscar Piastri, McLaren +0,606
- Daniel Ricciardo, VCARB +0,612
- Alex Albon, Williams +0,688
- Fernando Alonso, Aston Martin +0,847
- Esteban Ocon, Alpine +0,852
- Franco Colapinto, Williams
- Lewis Hamilton, Mercedes
- Pierre Gasly, Alpine
- Sergio Perez, Red Bull
- Lance Stroll, Aston Martin
- George Russell, Mercedes
- Kevin Magnussen, Haas
- Valtteri Bottas, Sauber
- Zhou Guanyu, Sauber
- Nico Hülkenberg, Haas
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä


