Max Verstappen takaisin voittokantaan jännittävän kilpailun jälkeen – Kanadan GP:ssä nähtiin monta turva-autoa

Kanadan osakilpailu saatiin päätökseen jännittävien vaiheiden jälkeen. Ruutulipun ohitti ensimmäisenä lopulta Max Verstappen.
Voitto ei tullut helpolla. Montrealin rataa kiusasi epävakaat sääolosuhteet, eikä osumiltakaan vältytty. Kilpailun keskeytti lopulta viisi kuljettajaa: Ferrarit, Williamsit sekä Red Bullin Sergio Perez. Turva-auto nähtiin radalla kahdesti, joka lopulta vaikutti myös voittotaisteluun.
LUE MYÖS: KANADAN KILPAILUSSA KOLME KESKEYTYSTÄ YHDELLÄ KIERROKSELLA
Kilpailun alkupuoliskolla johtanut Lando Norris ei tehnyt varikkopysähdystään tarpeeksi aikaisin, menettäen johtonsa hollantilaiselle. Kärkitaistossa mukana olleet Mercedekset ohittivat ruutulipun aivan peräkanaa, paalumies George Russell etunenässä.
Russellin kanssa lopussa kolaroinut Oscar Piastri sai autoonsa osumaa, pudoten palkintosijalta viidenneksi.
Häntä seurasivat Aston Martinit, Daniel Ricciardo sekä yllättäen alkukaudesta kyykänneet Alpine-kuljettajat. Yuki Tsunoda oli myös kiinni pisteessä, mutta paha ajovirhe viime hetkillä pudotti japanilaisen kauas pistesijoilta.
Valtteri Bottas ajoi hyvän kilpailun, mutta pisteisiin se ei riittänyt. Suomalainen oli ruutulipulla sijalla 13.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos