Saudi-Arabian GP:n kolmannet vapaat harjoitukset on saatu ajettua. Viimeisen harjoitustunnin nopein oli tuttu mies, kun piikkipaikan nappasi Red Bullin Max Verstappen.

Monien huomio ja mielenkiinto keskittyi viimeisessä treenissä yllättäen tuuraushommiin Ferrarilla joutuneen Oliver Bearmanin tekemisiin. 18-vuotias nuorukainen vakuutti ainakin alkuun tekemisellään, eikä päällisin puolin olisi uskonut alla olevan kohtuullisen vähän kilometrejä F1-autolla. Bearman on aiemmin ajanut Haasilla kaksi harjoitussessiota vuonna 2022 ja alla on myös pari testiä Ferrarin vanhalla F1-autolla. Britti oli tuloslistan kymmenes ja jäi kärkiajasta vain vajaat yhdeksän kymmenystä.

Illan aika-ajot ajetaan viileämmissä lämpötiloissa iltavalaistuksessa, joten olosuhteet eivät päätöstreenissä antaneet aika-ajoa silmällä pitäen siltä osin vertailupohjaa. Esimerkiksi Red Bull -tähti Verstappen ajoi ensimmäisen aikakierroksensa vasta noin session puolivälissä.

Kuskeilla tuntui olevan kuitenkin jo enemmän yritystä Jeddan vauhtirännin kaiteiden välissä. Williams-tallin Logan Sargeant teloi autonsa vasemman etukulman kaiteisiin ja brittitallissa jouduttiin korjaustöihin. Sargeant sai nilkutettua autonsa varikolle, mutta ajohommat jäivät harjoitusten osalta siihen.

Rajumpaa tuttavuutta ratavalleihin teki Sauberin Zhou Guanyu, jolta lähti laitteet räpylästä huolella. Kiinalainen menetti ajokkinsa peräpään hallinnan ja paiskautui vauhdilla ratavalleihin. Sveitsiläistallissa saadaankin tehdä kovaa duunia, mikäli Zhoun auto saadaan aika-ajoihin korjattua, sillä kilpuri meni erittäin huonoon kuntoon.

NF Formula

@NFFormula
🔴 Zhou Guanyu, antrenmanların son 17 dakikasında bariyerlere girdi.

Zhoun ulosajon sattuessa aikaa oli enää noin 17 minuuttia jäljellä, mutta auto saatiin nopeasti siivottua pois, joten muut kuskit ehtivät vielä piipahtaa radalla noin viiden minuutin ajan.

Nähtäväksi jälleen jää, onko Red Bull jälleen muita vahvempi aika-ajoissa, sillä viimeinen ja rikkonainen harjoitustunti ei antanut realistista osviittaa tallien voimasuhteista. Ferrarin Charles Leclerc oli toiseksi nopein ja jäi Verstappenista noin kaksi kymmenystä. Kolmanneksi ehti Verstappenin tallikaveri Sergio Perez ja George Russell sekä Lando Norris täyttivät viiden kärjen.

Viimeinen treeni ei ainakaan nostattanut suomalaisodotuksia, kun Valtteri Bottas oli Sauberillaan koko joukon kolmanneksi hitain. Eroa kärkeen kertyi noin 1,6 sekuntia ja suomalaisella on kova työ jälleen hinata kilpurinsa edes aika-ajojen toiseen osioon.

Saudi-Arabian GP:n aika-ajot starttaavat kello 19:00 Suomen aikaa. Kolmannen harjoituksen tuloslista alla.

Jos upotus ei näy laitteellasi, näet sen painamalla tästä.

Saudi-Arabian GP:n 3. vapaat harjoitukset

Formula 1

@F1
FP3 CLASSIFICATION (60/60 mins)

Ollie Bearman makes the top 10 on debut 👏👏

#F1 #SaudiArabianGP

LUE LISÄÄ