EK2: Suomalaisilta myrskyvaroitus – Kalle Rovanperä nousi kärkipaikalle

Kenian MM-ralli käynnistyi toden teolla perjantai-aamuna Suomen aikaa, kun ohjelmassa oli kilpailun toinen erikoiskoe. Hieman yli 19 kilometrin mittaisen rynkytyksen selvitti ripeimmin Toyota-tähti Kalle Rovanperä.
Hallitseva maailmanmestari Rovanperä on mukana Safari-rallissa ja suomalainen on yksi suurimmista ennakkosuosikeista voittajaksi. Vain osan kilpailusta ajava suomalaisässä painoi aamun avaukselle pohja-ajan ja nousi kilpailun kärkeen.
– Auto aliohjaa paljon. En ymmärrä miten saimme minkäänlaista aikaa, koska auto oli niin hirveä ajaa, sanoi Rovanperä pätkän maalissa.
Edellisessä rallissa Ruotsissa uransa toisen voiton napannut Esapekka Lappi on myös mukana Keniassa. Hyundai teki hieman erikoisen ratkaisun ja lähetti suomalaisen yhdellä vararenkaalla liikkeelle aamun pätkille. Lapin tehtävänä on kerätä varmoja pisteitä keikkakuskin roolissa, mutta ainakin tässä kohtaa korealaistiimi painaa pienellä riskillä suomalaisen suhteen.
Lapin avaus oli erittäin väkevä siihen nähden, ettei hänellä ole alla yhtään testiajoa näissä olosuhteissa ennen Kenian rallia. Pieksämäen mies vastasi myös vararengaskysymykseen jämerästi. Lappi oli Rovanperän jälkeen toiseksi nopein ja nappasi kilpailun kolmannen paikan haltuunsa.
– Kaksi on liikaa ja yksi riittää. Ei ollut hyvä pätkä. Hirveää aliohjautumista, mutta varmasti päästään nopeammin, kun saadaan autoa paremmaksi, sanoi Lappi englanniksi.
Perjantaina ajetaan vielä kaiken kaikkiaan viisi erikoiskoetta. EK3 käynnistyy kello 08:33 Suomen aikaa. Kilpailun kokonaistilanne alla.
Kenian MM-rallin tilanne, EK 2/19
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota
- Ott Tänak, Hyundai +1,4
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +1,6
- Thierry Neuville, Hyundai +1,8
- Takamoto Katsuta, Toyota +10,0
- Elfyn Evans, Toyota +12,7
- Adrien Fourmaux, M-Sport Ford +15,3
- Grégoire Munster, M-Sport Ford +42,3
- Gus Greensmith, Skoda (WRC2) +52,7
- Oliver Solberg, Skoda (WRC2) +1:03,2
LUE LISÄÄ
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä ovat kaikki kauden 2025 F1-autot ja kuljettajat – kilpurit julki ennennäkemättömällä tavalla
- F1-tähdeltä kannanotto FIA:n naurettavaan sääntöuudistukseen
- FIA:n tiukalle kiroilusäännölle ensimmäinen rikkoja – rallitähdelle tärähti jättisakot
- Elfyn Evans rykäisi jättipotillaan karkumatkalle – tässä rallin MM-sarjan pistetilanteet
- Kalle Rovanperälle raju pettymys Ruotsissa – ”Ei meidän puolesta hirveästi kerrottavaa”
- McLaren paljasti ensimmäisenä uuden F1-autonsa
- Valtteri Bottaksella ja Mercedeksellä herrasmiessopimuksesta – ”En usko heidän estävän minua”
- Näin näet Ruotsin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Katso video – Brad Pittin tähdittämästä F1-elokuvasta esimakua
- FIA uhkaa tehdä tympeän muutoksen F1-sarjaan