Sami Pajarin tulevaisuudesta odotettu vahvistus – Toyota alle jo Monte Carlossa
Suomalaisen rallikuljettajan Sami Pajarin tulevaisuudesta tipahti perjantaina iloinen vahvistus.
22-vuotias nuorukainen kilpailee tulevalla rallikaudella Toyotan uudella Rally2 -autolla jo Monte Carlon avauskilpailusta lähtien. Pajari kaasutteli vahvasti viime kaudella Toksport-tallin Skoda Fabialla Rally2:ssa ja saavutti muun muassa ensimmäisen luokkavoittonsa kotikilpailussa Suomen MM-rallissa.
Pajarin kartanlukijana jatkaa edelleen Enni Mälkönen ja suomalainen on innoissaan tulevan kauden mahdollisuuksistaan. Kaksikkoa ajattaa suomalainen Printsport, joka pitää päämajaansa Lievestuoreella.
– Tämä oli koukuttava tarjous, johon oli pakko tarttua. Uskon, että tämä voi olla voittaja-auto, kertoo Pajari Yle Urheilulle.
Rally1:n puolella Toyota on ollut ykkösauto viime vuosina, joten Pajarilla on vahva usko auton suorituskyvystä, vaikka lastentauteja saattaa alkuun ilmetäkin. Pajarin pestiä sekä työkalua osattiin odottaa erityisesti sen jälkeen, kun hän kävi Ranskassa ajamassa autolla testiä sekä toimi nolla-autona myöhemmin sikäläisessä rallisarjassa.
– Ensimmäisestä testistä jäi tosi hyvä ja luottavainen fiilis auton suhteen. Autoon oli heti helppo hypätä ja ajaminen tuntui luontevalta tosi nopeasti, kehui Pajari.
MM-rallikauden avauskilpailu kaasutellaan perinteiseen tyyliin Monte Carlossa, joka ajetaan 25.-28. tammikuuta. Kuvan Pajarin sähäkästä Toyota GR Yaris Rally2 -autosta alla.
Jos upotus ei näy laitteellasi, näet sen tästä.
LUE MYÖS: Red Bullin heikkoudesta mielenkiintoinen paljastus: ”Teimme sen tarkoituksella”
LUE MYÖS:
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
