Red Bullin heikkoudesta mielenkiintoinen paljastus: ”Teimme sen tarkoituksella”
Red Bullin F1-tallin menestyksekkäät kilpurit suunnitellut Adrian Newey on paljastanut heidän autossa olleen tarkoituksella yksi heikkous.
Energiajuomatalli voitti viime kaudella yhtä kisaa lukuunottamatta (21/22) kaikki osakilpailut ja etenkin Max Verstappen hallitsi mielin määrin. RB19-kilpurissa oli kuitenkin yksi heikkous, eli renkaiden lämmitys yhtä nopeaa kierrosta varten viileissä olosuhteissa.
– Kyse on auton suunnittelufilosofiasta, sillä yritimme priorisoida kisavauhdin aika-ajojen kustannuksella. Teimme sen päätöksen jo kaudella 2021, kun näitä nykyautoja alettiin työstämään, kertoo Newey The Racelle.
– Teimme sen tarkoituksella, kun ajattelimme ohituksien helpottuvan uusien sääntöjen myötä. Se tarkoitti samalla sitä, että jätimme aika-ajovauhdin vähemmälle huomille, joka on tuntunut toimivan.
Neweyn suunnittelitiimin päätöksestä puhuu tilastotkin puolestaan. Kaudella 2021 Red Bull oli paalupaikalla kymmenen kertaa, mutta valmistajien titteli lipesi Mercedekselle. Vuotta myöhemmin paaluja tuli kaksi vähemmän, mutta kauden 21:ssä kilpailussa Itävallan kansallishymni kajahti 17 kertaa.
Vastaavanlaista ilmiötä oli myös viime kaudella havaittavissa, sillä kilpailijat pääsivät lähimmäksi Red Bullia nimenomaan aika-ajoissa. Red Bull voitti yhteensä 21 kisaa, joihin 14 kertaa lähdettiin kärkipaikalta. Red Bullin kisavauhti oli täysin ylivertaista muihin nähden ja etenkin renkaiden kestävyys näytteli suurta roolia heidän dominanssissaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”