Esapekka Lappi säväytti jälleen yleisöpätkällä – ”Ei normaalia, että olen hyvä tämmöisillä”
Japanin MM-rallin pitkä lauantainen ajopäivä on saatu pakettiin. Toyotat ylläpitävät edelleen kotikilpailussaan kolmoisjohtoa Elfyn Evansin johdolla.
Ranskalaiskonkari Sébastien Ogier on toisena ja maailmanmestari Kalle Rovanperä kolmantena. Pelin henki on selvä ja Toyota-kuskien tehtävänä on varmistaa jättipotti kotimaisemistaan.
Kuljettajat eivät liikaa ole päässeet Japanin MM-rallissa nauttimaan, sillä olosuhteet ovat olleet todella vaihtelevia ja haastavia. Rovanperä yritti repiä hieman fiilistä Toyota-stadionilla ajettavasta yleisöpyörityksestä, jossa vedettiin jo kolmannen kerran viikonlopun aikana.
– On siistiä, kun on paljon ihmisiä katsomassa. Aika ei ollut hyvä, mutta show on tässä pääasia, sanoi Rovanperä.
LUE MYÖS: EK15: Japanin MM-ralli melkoista selviytymistaistoa
Kilpailussa ainoana Hyundaina tiellä pysynyt Esapekka Lappi jatkaa kilpailuaan neljännellä sijalla. Pienimuotoiseksi yleisöpyöritys-spesialistiksi tällä kaudella kouliintunut Lappi oli jälleen nopein lyhyellä rypistyksellä, eikä mies itsekään ymmärtänyt, että miksi.
– En tiedä, ei ole normaalia, että olen hyvä tämmöisissä! 22 yleisöpätkää sopisi hyvin minulle, vitsaili Lappi.
Japanin MM-ralli on yövirkkujen juhlakilpailu, sillä sunnuntainen ajopäivä käynnistyy Japanissa jälleen ensi yönä kello 00:05 Suomen aikaa. Sunnuntaina ajetaan kuusi erikoiskoetta. Kilpailun kokonaistilanne alla.
Japanin MM-rallin tilanne, EK 16/22
- Elfyn Evans, Toyota
- Sébastien Ogier, Toyota +1:15,0
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +1:40,6
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +3:09,3
- Ott Tänak, M-Sport Ford +3:35,3
- Takamoto Katsuta, Toyota +3:50,2
- Andreas Mikkelsen, Skoda (WRC2) +5:11,3
- Grégoire Munster, M-Sport Ford +5:19,6
- Nikolay Gryazin, Skoda (WRC2) +5:54,6
- Kajetan Kajetanowicz, Skoda (WRC2) +12:51,6
LUE MYÖS: Kommentti: F1-fanit härskin pellesirkuksen pelinappuloina – talo voitti tälläkin kertaa
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä