Näin F1-talli perustelee superlupauksen sivuuttamista: ”Et voi saada molempia”
F1-talli AlphaTaurilla ollaan perusteltu ensi kauden kuljettajapäätöksiään.
Red Bullin sisartalli halusi välttää ensi kaudella riskit kahden nuoren kuljettajan ajattamisesta. AlphaTauri päätyi valitsemaan kuljettajikseen kokeneen Daniel Ricciardon sekä vahvaa kehitystä osoittaneen Yuki Tsunodan.
Päätös jätti loukkaantunutta Ricciardoa vahvasti tuuranneen Liam Lawsonin nuolemaan näppejään ainakin vielä ensi kauden ajaksi.
– Kävimme runsaat keskustelut tallin tulevaisuudesta ja osakkeenomistajien viesti oli selkeä. He haluavat jatkaa nuorien kuskien kehittämistä ja tavoitella samalla hyviä tuloksia, avaa AlphaTaurin toimitusjohtaja Peter Bayer Crash.net-sivustolla.
– Loppupeleissä et voi saada molempia, eli kahta nuorta kuskia tiimiin. Lopputulema oli se, että Daniel tarjoaa paljon ammattitaitoa etenkin auton säätöpuolella, jossa olemme olleet vaikeuksissa.
– Yuki puolestaan on kasvanut viime vuosina ja alkaa olemaan suorituskykynsä huipputasolla. Niinpä ajattelimme heidän muodostavan oikeanlaisen tiimin, perustelee Bayer.
Bayerin mukaan Lawsonin jättäminen taustalle pitää niin sanotusti tulen heidän penkkiensä alla. Ricciardo sekä Tsunoda tietävät, ettei AlphaTaurilla/Red Bullilla pelätä tuolileikkejä, mikäli homma ei rokkaa.
Lawson on tuurannut upeasti Hollannin GP:n harjoituksissa loukkaantunutta Ricciardoa, mutta lauantaina Qatarin sprintissä tulokkaalle sattui ensimmäinen isompi moka ja nuorukainen löysi itsensä kahden mutkan jälkeen hietikolta.
Ricciardo on kuntouttanut leikattua kättään ja australialainen kävi jo maanantaina kokeilemassa kätensä toimintaa simulaattorissa. Paluu on tarkoitus tehdä Austinissa myöhemmin tässä kuussa.
LUE MYÖS: Günther Steiner ärähti F1-viikonlopun rengasfarssista – ”Se on noloa”
LUE MYÖS:
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- MM-rallissa hirvittävä vaaratilanne – ”Toivon, että ette astu enää yhdellekään erikoiskokeelle”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä