Max Verstappenille voitto jännittävien vaiheiden jälkeen Austinissa – Valtteri Bottas jää pisteittä
Max Verstappen nappasi jo kauden 14. voittonsa tällä kaudella sunnuntaina Austinissa.
Voitto ei kuitenkaan tullut helpolla. Ruudusta kuusi kilpailuun startannut maailmanmestari joutui kamppailemaan tiukan strategiataistelun McLarenin Lando Norrisin sekä Mercedeksen Lewis Hamiltonin kanssa. Lopulta Red Bullin ratkaisut sekä Verstappenin tyylipuhdas ajosuoritus toi voiton noin kahden sekunnin turvin.
Hamilton onnistui kampeamaan itsensä toiseksi, kilpailua puolet ajasta johtanut Norris jäi suuren rengaskuluman ansiosta kolmanneksi.
Ferrari-kuski Carlos Sainz ohitti ruutulipun neljäntenä. Sergio Perez oli viides ja paalulta startannut Charles Leclerc kuudes. Miehen yhden pysähdyksen strategia ei kantanut hedelmää.
George Russell oli seitsemäs, Pierre Gasly kahdeksas, varikolta startannut Lance Stroll komeasti yhdeksäs ja Yuki Tsunoda kymmenes. Fernando Alonso oli ajamassa niin ikään varikolta pisteille, mutta espanjalaisen takajousitus petti vain muutama kierros ennen maalia.
Valtteri Bottakselle ei pisteitä herunut Austinissa. Vauhti ei riittänyt missään vaiheessa viikonloppua, joten lopputulos oli vaatimaton 14:s sija. Tallikaveri Zhou Guanyu kuitenkin kellistyi noin kahdeksan sekunnin kaulalla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kimi Antonelli voitti Kiinan GP:n – podiumilla myös pitkästä aikaa tuttu kasvo
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys
- McLarenille katastrofi – molemmat kuskit ulos jo ennen starttia
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen