Keski-Euroopan MM-ralli: EK6 jouduttiin keskeyttämään katsojien toheloinnin takia
Keski-Euroopan MM-rallin iltapäivän erikoiskokeiden ensimmäinen pätkä on ajettu. EK6:n nopein oli niukasti Toyota-kuski Elfyn Evans, joka yrittää vielä tarrata kiinni ohueen mestaruussaumaansa.
Toyotan suomalaistähti Kalle Rovanperä oli hirmuvedossa aamupäivällä täräyttäen jokaiselle kolmelle pätkälle pohja-ajan. Iltapäivän avauksessa suomalainen valitsi alleen neljä sadekelin rengasta ja ainakin yksi risteys meni pitkäksi. Tien pinta näytti osittain kuivalta, mutta liukkautta riitti.
– Melko haastavaa. Toivottavasti tämä oli kauhein pätkä tästä lenkistä. Katotaan miten ne takaa tulee, mutta meiltä ihan ok pätkä, veisteli Rovanperä maalissa.
Rovanperän johto Evansiin on kuuden pätkän jälkeen 27,5 sekuntia.
Hyundai-tallin keikkakuljettaja Teemu Sunisen alkutaipale on ollut vaikea. Ensimmäistä asvalttiralliaan nykyisellä kalustollaan ajava jokelalainen on ollut vaikeuksissa kapealla ja liukkaalla asvaltilla. Kuudes erikoiskoe jouduttiin keskeyttämään ja lopulta perumaan kokonaan yleisön oltua vaarallisissa katselupaikoissa, eikä Suninen täten päässyt starttaamaan EK6:lle.
Aiemmin EK5:llä nähtiin harmittava tilanne suomalaisittain, kun Esapekka Lappi täräytti Hyundaillaan pihalle. Lappi oli ennen ulosajoaan loistovauhdissa ja oli hinannut itsensä jo aivan tallikaveri Thierry Neuvillen kantaan, mutta haaveet hyvästä tuloksesta päättyivät pellolle. Lappi sekä kartanlukija Janne Ferm selvisivät tilanteesta onneksi ilman kolhuja. Katsojan kuvaaman ulosajon näet alla olevalta videolta.
Jos upotus ei näy laitteellasi, näet sen tästä.
Keski-Euroopan MM-rallissa ajetaan perjantaina vielä kaksi erikoiskoetta, joista seuraavan piti käynnistyä kello 16:24 Suomen aikaa. Viivästyksen johdosta EK7 starttaa kello 16:41.
EK6 päätettiin lopulta perua turvallisuussyihin vedoten ja päivitämme kokonaistilanteen kokonaisuudessaan lisätietoja tipahdellessa. Alla olevat kuusi kuljettajaa ehtivät ajaa pätkän läpi ennen pätkän keskeyttämistä. Kuljettajat, jotka eivät pätkällä ehtineet saavat laskennallisen ajan.
Keski-Euroopan MM-rallin tilanne, EK 6/18
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota
- Elfyn Evans, Toyota +27,5
- Thierry Neuville, Hyundai +29,5
- Ott Tänak, M-Sport Ford +50,7
- Takamoto Katsuta, Toyota +1:29,5
- Sébastien Ogier, Toyota +1:56,0
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen