Jatkuuko Valtteri Bottaksen vahva vire? Tässä Meksikon GP:n lähtöjärjestys
Meksikon GP:n lähtöasetelmat ovat verrattaen mielenkiintoiset, kun kautta mielin määrin hallinnut Max Verstappen ei starttaa paalupaikalta.
Tosin Meksikon radan pitkä pääsuora tarjoaa loistavat mahdollisuudet lentävälle hollantilaiselle olla jo ykkösmutkassa omalla paikallaan. Meksikon GP:n historiassa juurikin kolmas lähtöruutu on usein ollut kenties jopa kahta ensimmäistä lähtöruutua parempi vaihtoehto runsaan imuavun ansiosta.
Ferrarit valtasivat lauantaina eturivin Charles Leclercin johdolla ja punaiset autot koittavat estää Verstappenin voittomarssin. Helppoa se ei tule olemaan, sillä harjoitusten perusteella Red Bullin kisavauhti on jälleen kerran reilusti aika-ajovetoja vahvempaa.
Mielenkiintoista on nähdä kuinka AlphaTaurilla upeasti neljänneksi täräyttäneen Daniel Ricciardon kisavauhti kestää muiden kärkikavereiden kyydissä. Samalla viidenneksi jääneen Sergio Perezin paine hyvään tulokseen kasvaa entisestään kotiyleisön edessä.
Suomalaisittain kilpailussa on mukava piristysruiske, kun koko viikonlopun hyvässä vauhdissa ollut Valtteri Bottas hyökkää pistetaistoon yhdeksännestä lähtöruudusta. Keskipakka on tasainen, joten hyvä lähtö on jälleen yksi päätekijöistä pistepussin kasvattamisen tavoittelussa.
Lisämaustetta tuo myös aika-ajoissa totaalisesti epäonnistuneen Lando Norrisin raivoaminen ylöspäin. Britti starttaa McLarenillaan vasta ruudusta 17 ja palkintokorokeputki on totisessa vaarassa katketa.
Floppikautta Aston Martinilla ajava Lance Stroll epäonnistui aika-ajoissa jälleen kerran ja brittitalli on päättänyt tehdä runsaita sääntömuutoksia kanadalaisen kilpuriin. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että Stroll starttaa jo toista kertaa putkeen varikolta päivän kilpailuun.
Meksikon GP starttaa kello 22:00 Suomen aikaa. Lähtöjärjestys alla.
Meksikon GP:n lähtöjärjestys
- Charles Lecler, Ferrari
- Carlos Sainz, Ferrari
- Max Verstappen, Red Bull
- Daniel Ricciardo, AlphaTauri
- Sergio Perez, Red Bull
- Lewis Hamilton, Mercedes
- Oscar Piastri, McLaren
- George Russell, Mercedes
- Valtteri Bottas, Alfa Romeo
- Zhou Guanyu, Alfa Romeo
- Pierre Gasly, Alpine
- Nico Hülkenberg, Haas
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Alex Albon, Williams
- Esteban Ocon, Alpine
- Kevin Magnussen, Haas
- Lando Norris, McLaren
- Yuki Tsunoda, AlphaTauri
- Logan Sargeant, Williams
- Lance Stroll varikkolähtö
Yuki Tsunodalla lähtöruuturangaistuksia voimayksikön osien vaihdon vuoksi
Logan Sargeant 10 lähtöruudun rangaistus keltaisten lippujen noudattamatta jättämisestä
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kroatian MM-ralli 2026: Ohjelma, erikoiskokeet, televisiointi ja osallistujat
- Max Verstappen ylivoimaan – Jesse Krohn kuudentena
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- Aston Martinilta isoja uutisia: Adrian Newey sivuun – Audin pomo hyppää tilalle
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Toyota-pomo avautui: tästä syystä Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin
- Kalle Rovanperä jättää koko kauden väliin – tiimi reagoi välittömästi
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kalle Rovanperältä shokki-ilmoitus: ”Siirryn sivuun kisoista ja Super Formulasta”
- Poikkeuksellinen tilanne: F1-kuljettaja ei käyttänyt tiimiradiota ollenkaan kisan aikana
- McLaren uskoo tehneensä läpimurron Kiinan GP:n katastrofin jälkeen
- IL: Suomalainen rallin suurlupaus katosi kisoista – syynä kysta
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”