Red Bull -pomolta päivitys Daniel Ricciardon tilanteesta – aussikuskin paluu viivästyy entisestään?

Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerin mukaan Hollannin GP:ssä loukkaantuneella Daniel Ricciardolla ei ole mitään mahdollisuuksia tehdä paluuta jo noin kahden viikon kuluttua ajettavaan Singaporen osakilpailuun.
Australialainen mursi kämmenluunsa noin puolitoista viikkoa sitten Hollannin GP:n harjoituksissa väistäessään maanmiehensä Oscar Piastrin romua ratavallien puolelle. Horner ei usko Ricciardon olevan ajokunnossa Singaporessa ja puhuu varovaiseen tyyliin myös Singaporen jälkeisestä Japanin GP:stä.
– En usko hänellä olevan mitään mahdollisuuksia ollakseen Singaporeen valmiina, kertoo Horner F1-sarjan virallisilla nettisivuilla.
– Olisi optimistista ajatella jo Japania, mutta hänen toipuminen on sujunut hyvin. Hänellä on jo liikkuvuutta kädessään ja sitä kuntoutetaan parhaillaan, avaa Red Bull -pomo.
Horner toteaa, että australialaisen pitää olla sata prosenttisessa kunnossa tullessaan takaisin ja ottaa esimerkkinä moottoripyöräkuskeja, jotka ovat tulleet onnettomuuksien jälkeen turhan vikkelästi takaisin.
– Olemme nähneet moottoripyöräpuolella, että joskus liian pikainen paluu aiheuttaa vain enemmän vahinkoa. Haluamme olla äärettömän varmoja, että hän on kunnossa astuessaan takaisin autoonsa, sanoi Horner.
Singaporen GP ajetaan vajaan kahden viikon kuluttua 15.-17.9 ja Japanin GP on vuorossa jo viikkoa myöhemmin 22.-24.9. Ricciardon tuuraajana jatkaa edelleen vahvoja näyttöjä vähäisellä kokemuksella antanut Red Bull -juniori Liam Lawson.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan