Max Verstappen uskomattoman tilaston kuninkaaksi Italiassa – Valtteri Bottakselle loistava tulos
Max Verstappen voittaa Italian osakilpailun ja samalla tekee historiaa.
Hollantilainen nappasi peräti 10 peräkkäisen voittonsa tällä kaudella. Tällä tuloksella hän kiilaa Sebastian Vettelin tässä tilastossa. Verstappen on nyt ylhäisessä yksinäisyydessään peräkkäisten voittojen tilastossa.
Samalla Red Bull nappasi myös historiansa ensimmäisen kaksoisvoiton Monzassa, kun Sergio Perez nousi rajujen taisteluiden jälkeen toiseksi. Carlos Sainz oli lopulta kolmas. Espanjalainen taisteli rajusti tallitoveri Charles Leclercin kanssa, melkein osuen kilpailun viimeisellä kierroksella.
Suomalaisittain Valtteri Bottaksen tulos oli loistava. Eriävällä strategialla kilpailuun lähtenyt suomalainen onnistui medium-seoksella ajamaan yhden pisteen. Suomalainen osui Williamsin Logan Sargeantin kanssa, mistä jenkkiä muistettiin aikasakolla
Mercedes-kaksikolla päivä oli kaksijakoinen. Molemmat kuskit rikkoivat sääntöjä saaden viiden sekunnin aikasakot mieheen. George Russell ajoi mutkan pitkäksi taistellessaan Esteban Oconia vastaan. Paikkaa ei luovutettu, joten rangaistus oli varma. Britti oli kuitenkin viides.
Lewis Hamilton puolestaan sai viiden sekunnin aikasakon osuessaan Oscar Piastrin kanssa. Hamilton leikkasi liian aikaisin nuoren aussin eteen, mikä tuhosi nuorukaisen kilpailun. Hamilton sai viisi sekuntia rangaistusta, mutta onnistui kuromaan eroa Alex Alboniin, pitäen kuudennen sijansa.
Albonin jälkeen maaliin tuli Lando Norris. Bottaksen edessä ruutulipun ohitti Fernando Alonso.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys