Mestarikartturi Jonne Halttunen majoittuu hotellissa, vaikka koti on aivan nurkilla – ”Se on itse asiassa hauska juttu”

Kalle Rovanperän kartanlukija Jonne Halttunen kilpailee viikonlopun Suomen MM-rallissa kirjaimellisesti kotimaisemissaan.
Halttunen kertoo hänellä olevan vain seitsemän minuutin matka kotoa Suomen MM-rallin sykkeeseen, mutta jyväskyläläinen ei pääse siltikään nauttimaan omista kotiolosuhteistaan.
– Se on itse asiassa hauska juttu, että minulla on seitsemän minuutin ajomatka, mutta majoitun hotellissa aivan vieressä, kertoo Halttunen Dirtfishin haastattelussa.
Reissukilometrejä kertyy vuodessa runsaasti ja suomalaisen luulisi tarttuvan moiseen luksukseen yöpyä kotiolosuhteissaan kiivaan rallitahdin tiimellyksessä. Näin ei kuitenkaan ole, sillä kotimaisemista huolimatta rutiineista on pidettävä kiinni, jotta keskittyminen ei pääse karkaamaan muualle kilpailemisesta kesken kisaviikonlopun.
– Meidän on elettävä tässä rallikuplassa, koska kaikki muutkin tiimistämme työskentelevät täällä ja majailemme samassa hotellissa, avaa Halttunen.
– Sen lisäksi meidän on katseltava Kallen kanssa videoita ja sen sellaista, joten meidän täytyy olla koko ajan samassa paikassa.
– Se myös auttaa keskittymään enemmän, etten ole kotona, koska sitten katselisin varmaan Netflixiä tai tekisin jotain normaaleja juttuja, mutta tämä on osa rallirutiineja. Minulle se toimii paremmin, etten ole kotona, kertoo suomalaiskartturi.
Halttusen mukaan kotirallissa on myös haittapuolensa. Muihin kilpailuihin valmistautuminen tehdään todella huolellisesti, sillä mitään paikkakuntien alueista tai reiteistä ei muista ulkoa, joten niissä täytyy olla tarkempana.
– Täällä tietää ja mukamas muistaa kaiken ja sitä kautta on helpompi tehdä virheitä, kuten esimerkiksi valita vääriä reittejä erikoiskokeille, jatkaa Halttunen.
Haaveena kotirallin voitto
Viime kauden maailmanmestaruuden jälkeen seuraavana listalla lienee Rovanperällä sekä Halttusella Suomen MM-rallin voitto, mutta MM-kärkikaksikolle tarjottu lähtöpaikka pitää maltin yllä. Pistekärjen kohtalona on perjantaina jälleen paahtaa ensimmäisenä reiteillä ja putsata tietä irtosorasta takana tuleville.
– Se on, kuten Kallekin on sanonut. Tilanne on sikäli hieman surullinen, mutta meidän täytyy vain pelata pitkän tähtäimen peliä, tuumaa Halttunen Toyota-kaksikon voittosaumoista.
– Tottakai yritämme, mutten usko hänen (Kallen) ottavan sitä viimeistä puristusta, kuten ehkä esimerkiksi Esapekka Lappi tai Ott Tänak tulee ottamaan. Heillä ei ole niin paljoa menetettävää tällä hetkellä, jutteli Halttunen.
Suomen MM-ralli käynnistyi torstaina perinteiseen tyyliin Harjun erikoiskokeella. Avauspätkän tapahtumista voit lukea tästä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Draamaa mestaruustaistossa! McLarenit kolaroivat jälleen
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- F1-sarja palaa Pohjois-Amerikkaan – tässä USA:n GP:n lähetysajat
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Virallinen vahvistus: Tässä ovat Mercedeksen ensi kauden kuljettajat
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- Christian Horner Ferrari-huhuissa – tuulinen pesti jälleen vaakalaudalla
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa