Max Verstappen pilasi McLaren-sensaation – Valtteri Bottas joutui jälleen pettymään
Sprinttikilpailun lähtöruudut määrittävä Sprint Shootout on saatu pakettiin Belgiassa. Sprinttikilpailuun ensimmäisestä ruudusta startaa jälleen kerran Red Bull -tallin Max Verstappen.
Avausosio käynnistyi runsaan sateen takia 35 minuuttia myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, mutta ajamaan lopulta onneksi päästiin. Aurinkokin tuli esiin pilvien takaa, joten olosuhteet paranivat nopeaa tahtia.
Q1:
Ajoitus oli jälleen Spalle tyypillisesti kova sana ja viimeisinä aikakierroksensa valmiina saaneet kuljettajat olivat vahvoilla. Valitettavasti Alfa Romeo oli jälleen kerran oman tekemisensä kanssa hukassa. TV-kuvissa nähtiin Valtteri Bottaksen lähtevän viimeiselle vedolleen rinta rinnan Haas-auton kanssa, joten ratkaiseva veto meni täten pipariksi ja suomalainen putosi heti jatkosta. Bottaksen lähtöruutu sprinttikilpailuun on 17:s.
Muita putoajia olivat Yuki Tsunoda, Kevin Magnussen, Zhou Guanyu sekä Nico Hülkenberg, joten suurempia yllätyksiä ei nähty.
Q2:
Lauantain aika-ajo tuntui tismalleen perjantain toisinnolta. Rata jatkoi kuivumistaan ja kierrosajat paranivat hurjaa tahtia. Ensimmäinen ja ainoa rohkelikko kuivan kelin renkaille oli Aston Martinin Lance Stroll, mutta rata ei ollut vielä valmis slikseille.
Kanadalainen päätyi ratavallien puolelle ja Stroll ehti itsekin jo todeta lämmittelykierroksella, ettei ollut hyvä peliliike. Sessio keskeytyi punaisilla lipuilla ja kellossa oli jäljellä vain puoli minuuttia, joten toisen osion tuloslista oli valmis.
Putoajien rooliin joutuivat Daniel Ricciardo, Alex Albon, Logan Sargeant, Stroll sekä Fernando Alonso.
Q3:
Viimeisessä osiossa kaikki kuljettajat löivät jo kuivan kelin pyörää alle. Ajolinja oli todella kapea ja pienikin lipeäminen tarkoitti leikin loppumista.
Aika-ajon loppuhetkistä tuli todella jännittävä ja hetken näytti jo siltä, että McLarenilla loistavia otteita viime aikoina tykittänyt Oscar Piastri nappaa piikkipaikan. Lopulta kuitenkin Verstappen onnistui viime hetken vedollaan pilaamaan McLarenin ilakoinnit. Eroa kärkikaksikon välille jäi vain 11 tuhannesosaa. Koko kärkikolmikko oli todella tiivis, kun kolmanneksi ehtinyt Carlos Sainz jäi Verstappenista puolestaan vain 25 tuhannesosaa.
Sprinttikilpailu käynnistyy aikataulun pitäessä kello 17:30 Suomen aikaa. Sprinttiaika-ajon tuloslista alla.
Belgian GP:n sprinttiaika-ajojen tulokset
- Max Verstappen, Red Bull
- Oscar Piastri, McLaren +0,011
- Carlos Sainz, Ferrari +0,025
- Charles Leclerc, Ferrari +0,195
- Lando Norris, McLaren +0,333
- Pierre Gasly, Alpine +0,644
- Lewis Hamilton, Mercedes +0,844
- Sergio Perez, Red Bull +0,905
- Esteban Ocon, Alpine +1,438
- George Russell, Mercedes +6,686
- Daniel Ricciardo
- Alexander Albon, Williams
- Logan Sargeant, Williams
- Lance Stroll, Aston Martin
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Yuki Tsunoda, AlphaTauri
- Valtteri Bottas, Alfa Romeo
- Kevin Magnussen, Haas
- Zhou Guanyu, Alfa Romeo
- Nico Hülkenberg, Haas
LUE MYÖS:
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus