Charles Leclerc paalupaikalta sunnuntain F1-kisaan – Valtteri Bottaksen ajoitus pieleen
Belgian GP:n aika-ajot on saatu pakettiin. Nopeimman ajan paalutti vähemmän yllättäen Red Bull -tallin Max Verstappen.
Q1:
Ensimmäinen osio käynnistyi kymmenen minuuttia myöhässä, mutta positiivista oli se, että rata-alueella nähtiin sinistä taivasta ja aurinko kuivatti rataa. Avausosiossa kuitenkin lähdettiin liikkeelle välikelin renkailla.
Kuljettajat ja tallit lähtivät lähestulkoon tyhjin käsin suuntaa antavilla säädöillä aika-ajoon, sillä perjantain avausharjoituksessa ei juurikaan päästy suuremmin säätötöitä tekemään surkeista olosuhteista johtuen.
Ensimmäisessä osiossa ajoitus oli ratkaisevassa roolissa, kun rata parani jatkuvalla syötöllä, joten viimeisinä aikakierroksensa aloittaneet olivat vahvoilla. Yllätysputoajilta vältyttiin, mutta pettymyksiä tarjoiltiin. AlphaTaurilla kisakuskiksi Unkarissa paluun tehnyt Daniel Ricciardo ajoi loppuhetkillä loistokierroksen, mutta vanha vitsaus, eli ratarajat olivat paukkuneet, joten kierros hylättiin ja Ricciardo jäi ensimmäiseen osioon.
Ensimmäiseen osioon jäi Ricciardon lisäksi Alex Albon, Zhou Guanyu, Logan Sargeant, sekä Nico Hülkenberg.
Q2:
Toisessa osiossa rata jatkui kuivumistaan ja pelin henki oli se, kuka uskaltaa ensimmäisenä lyödä sliksiä alle. Seitsemän minuuttia ollessa jäljellä ensimmäiset kuskit valuivat varikolle vaihtamaan kuivan kelin rengasta.
Alpine-tallin Esteban Ocon rikkoi etusiipensä liukastellessaan kaiteisiin ja putosi jatkosta. Ajoitus oli tälläkin kertaa kova sana ja kärkiajan toiseen osioon rykäisi McLarenin Oscar Piastri. Red Bullin Max Verstappenilla riitti tällä kertaa jännitettävää, kun hollantilainen oli viimeinen jatkoon päässyt kuljettaja.
Alfa Romeo ei valitettavasti ollut ajoituksen kanssa hereillä, kun Valtteri Bottas oli toisessa osiossa ensimmäinen ruutulipun nähnyt kuljettaja. Aika oli hyvä, mutta rata parani jatkuvasti takana tuleville ja näin suomalainen putosi jatkosta ollen 14:s.
Toiseen osioon jäivät Bottaksen lisäksi Yuki Tsunoda, Pierre Gasly, Kevin Magnussen sekä Ocon.
Q3:
Viimeisessä osiossa pelin henki oli sama kuin kahdessa aiemmassa ja rataolosuhteet paranivat jatkuvasti. Paalupaikan vei lopulta odotuksien mukaan ylivoimainen MM-kärki Verstappen mykistävällä kahdeksan kymmenyksen erolla.
Hollantilaisella on kuitenkin sunnuntain kilpailuun lähtöruuturangaistus niskassaan, joten hän starttaa näillä näkymin kuudennesta ruudusta. Täten toiseksi sijoittunut Charles Leclerc lähtee paalulta ja Sergio Perez kolmannesta ruudusta.
Belgiassa on lauantaina luvassa aika-ajo myöhemmin iltapäivällä käytävään sprinttikilpailuun. Lauantain sprinttiaika-ajot käynnistyvät kello 13:00 Suomen aikaa. Perjantain aika-ajojen tulokset alla.
Belgian GP:n aika-ajojen tulokset
- Max Verstappen, Red Bull ***
- Charles Leclerc, Ferrari +0,820
- Sergio Perez, Red Bull +0,877
- Lewis Hamilton, Mercedes +0,919
- Carlos Sainz, Ferrari +0,984
- Oscar Piastri, McLaren +1,197
- Lando Norris, McLaren +1,501
- George Russell, Mercedes +1,637
- Fernando Alonso, Aston Martin +1,675
- Lance Stroll, Aston Martin +2,673
- Yuki Tsunoda, AlphaTauri
- Pierre Gasly, Alpine
- Kevin Magnussen, Haas
- Valtteri Bottas, Alfa Romeo
- Esteban Ocon, Alpine
- Alexander Albon, Williams
- Zhou Guanyu, Alfa Romeo
- Logan Sargeant, Williams
- Daniel Ricciardo, AlphaTauri
- Nico Hülkenberg, Haas
*** =Max Verstappenilla viiden lähtöruudun rangaistus
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sähköformuloihin uudet ja huipputehokkaat 800 hevosvoiman autot
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Kalle Rovanperä pakko-onnistumisen edessä: ”Saatava hyvä tulos”
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Sergio Perez tekee paluun – lupaa yllätystä
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Franco Colapinto jatkaa Alpinella
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Vain Red Bullilla F1-paikkoja vapaana