Belgian F1-harjoituksessa rysähti – Vesittääkö sade aika-ajotkin?
Belgian F1-viikonloppu polkaistiin käyntiin sateisissa olosuhteissa perjantaina iltapäivällä. Paikan tuloslistan kärjestä nappasi Ferrarin Carlos Sainz.
Kyseessä oli samalla viikonlopun ainoa harjoitussessio, sillä seuraavaksi on vuorossa jo aika-ajot sunnuntain kilpailuun sprinttiformaatista johtuen. Olosuhteiden johdosta kierrosajat olivat melkolailla nimellisiä ja riskejä pyrittiin välttämään, sillä autoja ei haluttu hajottaa aika-ajon alla. Sade loi samalla kuskeille ja tiimeille suuren haasteen keksiä optimaaliset säädöt loppuviikonlopun sessioihin, sillä autoja ei aika-ajon alkaessa saa enää suuremmin säätää.
Rata-alueelle saapuneet katsojat saivat onneksi rahoilleen vastinetta, kun autot pystyivät kiertämään rataa vaikeista olosuhteista huolimatta. F1-kautta hallitseva Max Verstappen ei ottanut turhaa stressiä harjoittelusta, sillä miestä ei nähty radalla kuin vasta session loppupuolella. Hollantilaisella on sunnuntain kilpailuun rasitteena viiden lähtöruudun rangaistus. Kohti kolmatta mestaruuttaan ylivoimasesti ajavalle Verstappenille tosin riitti vain kaksi harjoituskierrosta.
Liukkaasta radasta johtuen kuljettajilla nähtiinkin ylimääräistä ohjelmaa ja muun muassa Alfa Romeon Zhou Guanyu kolhi autonsa etusiiven kaiteisiin. Hetkeä myöhemmin sessio jouduttiin keskeyttämään punaisilla lipuilla, sillä Williams-tallin Logan Sargeant liukui Kemmelin suoran päätteeksi kaiteisiin.
Tilanne ei varmasti ollut mieluisa amerikkalaiskuskille, sillä hän raportoi autosta hajonneen jotain ja meni sen takia suoraan kaiteisiin. Autoon ei onneksi näyttänyt tulevan järin suuria vaurioita, joten hänen pitäisi olla mukana myöhemmin ajettavassa aika-ajossa.
Sargeantin ulosajo tapahtui noin puolen tunnin kohdalla ja Williamsin siivousurakan yhteydessä sade yltyi, eikä autoja nähty hetkeen radalla. Noin 13 minuuttia oli kellossa jäljellä, kun jotkut kuskit kävivät vielä kokeilemassa Span radan liukkauden.
Aika-ajojen on tarkoitus käynnistyä kello 18:00 Suomen aikaa. FIA ilmoitti aiemmin perjantaina, että perjantain harjoitukset eivät määritä sunnuntain kilpailun järjestystä, mikäli aika-ajoja ei pystytä missään vaiheessa ajamaan. Tällaisessa tilanteessa pääkilpailuun lähdettäisiin pistetaulukon mukaisesesta järjestyksestä.
Harjoitusten tuloslista alla.
Belgian GP:n harjoitusten tulokset
- Carlos Sainz, Ferrari
- Oscar Piastri, McLaren +0,585
- Lando Norris, McLaren +1,277
- Charles Leclerc, Ferrari +4,941
- Sergio Perez, Red Bull +5,033
- Alex Albon, Williams +5,187
- Yuki Tsunoda, AlphaTauri +5,860
- Kevin Magnussen, Haas +6,022
- Daniel Ricciardo, AlphaTauri +6,112
- Nico Hülkenberg, Haas +6,835
- Fernando Alonso, Aston Martin +7,076
- Lewis Hamilton, Mercedes +7,092
- George Russell, Mercedes +7,268
- Valtteri Bottas, Alfa Romeo +8,878
- Zhou Guanyu, Alfa Romeo +10,795
- Logan Sargeant, Williams (ei aikaa)
- Lance Stroll, Aston Martin (ei aikaa)
- Pierre Gasly, AlphaTauri (ei aikaa)
- Esteban Ocon, Alpine (ei aikaa)
- Max Verstappen, Red Bull (ei aikaa)
LUE MYÖS:
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly