EK18: Sardinian MM-rallissa varmistelun makua – Hyundai-kuski joutui keskeyttämään
Sardinian MM-ralli on jatkunut sunnuntaina rauhallisissa merkeissä tapahtumarikkaan lauantain jälkeen. Ilmassa on varmistelun hajua, jonka lisäksi kuskit koittavat säästää renkaitaan rallin päättävälle Power Stage -erikoiskokeelle.
Vuorossa oli jo kilpailun toiseksi viimeinen pätkä, jossa nopeinta vauhtia kaasutteli lauantaina keskeyttänyt Takamoto Katsuta.
EK17:n yhteydessä Hyundai-tallille tuli lunta tupaan, kun hyvässä pistesijassa kiinni ollut Dani Sordo joutui jättämään kilpailun kesken pakokaasujärjestelmän ongelmien takia. Kyseessä oli tulipaloriski, joten espanjalaisen ajot päättyivät siihen. Tosin onni onnettomuudessa Hyundain kannalta oli se, ettei Sordo kerännyt tallipisteitä, joten oli turvallisempaa olla ajamatta kuin riskeerata kallis kalusto tulipalon vaaralla.
Toyotan Kalle Rovanperä on ajanut Sardiniassa järkevästi. Avauspäivänä lähtöpaikknsa myötä kärkitaistosta jäänyt suomalainen on kurvaillut varmasti pätkät maaliin ja hyötynyt muiden virheistä sekä ongelmista. Näillä tuloksilla Rovanperä olisi kasvattamassa MM-johtoaan tuntuvasti, joten loppupäivän teemana on tuoda Toyota kolmantena maaliin.
– Renkaiden pitäisi olla ihan hyvät ja katsotaan mitä pystymme tekemään. Hitaasti, mutta varmasti, sanoi Rovanperä toiseksi viimeisen pätkän maalissa.
WRC-luokan toinen suomalaikuski Esapekka Lappi jatkaa rallia Hyundaillaan toisena. Lauantaina kovaa voittotaistoa käynyt Lappi sai lauantai-iltana kuljettajalle ikävän uutisen, sillä tallikaveri Thierry Neuvillen noustessa kärkeen, oli pelin henki selvä. Autot on tuotava turvallisesti maaliin sijoilla 1-2, eikä voitosta enää ajeta. Hyundai-kaksikko pääsi kaksoisjohtoon Toyotan Sébastien Ogierin ulosajon myötä.
– Kaikki hyvin ja kaikki toimii. Auto tuntuu ihan hyvältä, muotoili Lappi.
Ohjelmassa on enää yksi erikoiskoe, jolla on tuttuun tyyliin lisäpisteitä tarjolla viidelle nopeimmalle. Power Stage käynnistyy kello 13:15 Suomen aikaa. Rallin kokonaistilanne alla.
Sardinian MM-rallin tilanne, EK 18/19
- Thierry Neuville, Hyundai
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +42,5
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota +2:20,7
- Elfyn Evans, Toyota +5:39,1
- Adrien Fourmaux, Ford (WRC2) +8:52,7
- Andreas Mikkelsen, Skoda (WRC2) +9:23,7
- Teemu Suninen & Mikko Markkula, Hyundai (WRC2) +11:33,3
- Kajetan Kajetanowicz, Skoda (WRC2) +12:37,3
- Yohan Rossell, Citroën, (WRC2) +12:47,3
- Mikolaj Marczyk, Skoda (WRC2) +14:57,0
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat