Max Verstappen jatkaa George Russellin tylyttämistä sprintin jälkeenkin – ”En saa puolustaa paikkaani koska prinsessa George sanoo niin”
Hallitseva maailmanmestari Max Verstappen oli raivoissaan Mercedeksen George Russellia kohtaan lauantain sprintin jälkeen.
Kaksikko osui toisiinsa heti sprintin lähdössä, mikä vahingoitti hollantilaisen Red Bull -kilpuria. Verstappen oli tilanteesta niin suivaantunut, että hän etsi brittikuskin käsiinsä välittömästi ajon jälkeen ja latoi hänelle pari valittua sanaa.
Russell puolusteli ajamistaan mediassa sprintin jälkeen, mikä tuntui heittävän vielä lisää bensaa liekkeihin Verstappenin suuntaan. Tällä kertaa hollantilainen solvasi Mercedes-kuskia haastattelussa.
– Hänellä on aina tekosyy valmiina. Meillä kaikilla oli kylmät renkaat, kenelläkään ei ollut pitoa, Verstappen aloitti PlanetF1-sivuston mukaan.
– Hänen mielestä puolustin sijoitusta liian aggressiivisesti? Minäkö en saa kilpailla koska prinsessa George sanoo niin? Se on hänen ongelmansa.
– Jos hän sanoo, että reiän tekeminen autooni ei ollut hänen tarkoituksensa, niin se kertoo paljon.
Itse kilpailuun kaksikon välillä on tallien onneksi useita autoja. Verstappen lähtee sunnuntain kilpailuun kun Russell on vasta ruudussa 11.
LUE MYÖS:
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus