Fernando Alonso nostaa itsensä Sebastian Vettelin yläpuolelle – espanjalainen uskoo tehneensä Aston Martinista huipputallin
Kaksinkertainen maailmanmestari Fernando Alonso nauttii parhaasta startistaan F1-kauteen lähes kymmeneen vuoteen.
Espanjalainen siirtyi Aston Martinille kahden Alpinella vietetyn vuoden jälkeen mainioin tuloksin. Alonso on yltänyt palkintokorokkeelle molemmissa kilpailuissa. Myös Australiassa Alonso on hyvissä asemissa iskeä kiinni jopa toiseen sijaan.
Alonson saapuminen talliin ajoitettiin täydellisesti. Aston Martin on rakentanut suorituskykyään hitaasti mutta varmasti. Moni onkin pohtinut, olisiko Alonson edeltäjä Sebastian Vettel saanut samanlaisia suorituksia irti autosta.
Alonso itse ei tunnu uskovan tähän. Vetteliä huhuttiin auton rattiin Bahrainissa, kun ranneleikkauksesta toipuvan Lance Strollin ajokunto oli kysymysmerkki. Lopulta kanadalainen kuitenkin pystyi ajamaan.
– En ole varma olisiko hän onnistunut tekemään Aston Martinista näin nopean, Alonso kommentoi kylmästi PlanetF1-sivustolle.
Australian GP ajetaan sunnuntaina kello 8:00. Alonso lähtee kilpailuun ruudusta neljä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mercedes tuo ison päivityksen Kanadaan – Toto Wolffilta selvä viesti
- Max Verstappen kommentoi lopettamista suoraan – ”Olemme kauempana”
- Kova ulostulo! F1-valmistaja latasi suoraa tekstiä V8-koneista
- Porsche-legenda ylisti Max Verstappenia – ”Hän todisti sen varmasti”
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- MotoGP-tähti kiidätettiin helikopterilla sairaalaan – niskasta löytyi murtuma
- Robin Räikkönen, 11, jälleen palkintokorokkeelle
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Janni Hussi kertoo, miksi Sami Pajarin vahva kausi tuntuu erityiseltä
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Teemu Suninen puhuu suoraan – “Kuulumme takaisin pääluokkaan”
- Kalle Rovanperällä hurja omaisuus: Sisäpiiristä merkittävä paljastus IS:lle
- Ex-kuskilta kova näkemys Mercedeksen kuskikaksikosta: ”Yhtä nopeasti kuin Valtteri Bottas aikoinaan”