”Et voi enää jatkaa kuullessasi jotakin sellaista” – Fernando Alonso puhuu suunsa puhtaaksi ensimmäisestä McLaren-stintistään
F1-sarjan kaksinkertainen maailmanmestari Fernando Alonso on paljastanut yksityiskohtia ensimmäisen McLaren-visiittinsä päätöshetkistä.
Alonso siirtyi kahden Renaultilla voitetun mestaruutensa jälkeen kaudeksi 2007 McLarenin leipiin, mutta paperilla mahtavasta avioliitosta muodostui kaikkea muuta, paitsi pilvenhattaralla leijailemista.
McLarenilla elettiin muutosten aikoja, sillä brittitallissa lyötiin koko kuskipaletti uusiksi edellisen kauden jäljiltä. Tiimiin tuotiin kykynsä osoittanut mestari sekä lupaava tulokaskuljettaja, muuan Lewis Hamilton.
Hamilton todisti kykynsä välittömästi, eikä Alonso lopulta saanutkaan hänelle luvattua ykköskuljettajan asemaa ja McLaren-kaksikko taisteli kiivaasti toisiaan vastaan jopa maailmanmestaruudesta. Alonson taistelua ei helpottanut silloisen McLarenin tallipäällikön Ron Dennisin toiminta.
Hamiltonin kohdalla kyseessä ei ollutkaan tuiki tavallinen tulokas, vaan brittitallin jo pitkään hiottu timantti, josta etenkin Dennis halusi leipoa välittömästi mestarin.
Kipinöiltä ei vältytty
Nuori Hamilton haastoi kokenutta maailmanmestaria välittömästi jo kauden alusta saakka ja Alonsollekin selvisi kauden aikana karu fakta, että kummasta kuljettajasta brittitallissa yritetään ajattaa mestaria. Kaksikko otti useaan otteeseen rajusti yhteen, eikä kipinöiltä vältytty.
Soppa kiehui ensimmäisen kerran oikein reilulla kädellä yli Unkarin GP:n aika-ajoissa, kun Alonso tuli varikolle hakemaan uutta rengassettiä alle. Velmuna veijarina tunnettu kettu teki kuitenkin temput brittikuljettajalle, sillä Alonso jäi McLarenin varikkoruutuun odottamaan pitkäksi aikaa lähtöään takaisin radalle viivyttääkseen tallikaveriaan. Alonso oli tulistunut aika-ajon aikana tallikaverilleen, joka ei ollut omasta puolestaan noudattanut tallimääräystä päästää espanjalainen hänen edelleen viimeisen osion alkuhetkillä.
Hölmistynyt McLarenin varikkohenkilökunta ihmetteli molempien autojen seisoessa varikolla peräkkäin Alonson ollessa edelleen varikkoruudussa, vaikka tikkarimieheltä lähtölupa oli jo auennut. Espanjalainen odotteli kaikessa rauhassa vielä ylimääräisiä sekunteja ennen lähtöään viimeiselle aika-ajovedolleen. Episodin seurauksena Hamilton ei puolestaan ehtinyt viimeistä rykäisyään tekemään, joten sopasta ei montaa kauhallista ollut jäljellä.
Alonso ehti viime hetkillä aloittaa viimeisen nopean kierroksensa ja pamautti paalupaikalle tallikaverinsa eteen. FIA kuitenkin tutki jupakan ja lopulta espanjalaiselle lätkäistiin viiden lähtöruudun rangaistus sunnuntain kilpailuun. Tässäkään ei ollut vielä kaikki, sillä koko McLaren-tallilta evättiin valmistajien MM-pisteiden kerääminen rangaistuksena sekoilustaan.

Kuva: Getty Images
Surullisen kuuluisan vakoiluskandaalin lähtölaukaukset oli samaisen lauantai-illan aikana ammuttu. BBC:n mukaan Alonson ja Dennisin vääntö oli jatkunut pitkään jopa kisapäivän aamuun saakka, jolloin Alonso oli uhkaillut ensimmäisen kerran paljastavansa McLarenin hyödyntämän vilunkipelin.
Riitaantuneella liitolla kova hinta
Lopulta McLarenin ja Ferrarin välinen vakoiluskandaali paljastuikin ja tuloksena brittitalli hylättiin kokonaan valmistajien MM-sarjasta ja päälle lätkäistiin ennätyksellinen sadan miljoonan dollarin sakko. Tallin kuljettajat saisivat kuitenkin vielä ajaa henkilökohtaisesta tittelistä.
Pähkinänkuoressa vakoiluskandaalissa oli kyse siitä, että Ferrari-tallin silloinen työntekijä Nigel Stepney jakoi McLarenille salaisia tietoja, joita brittitallissa hyödynnettiin häikäilemättömästi kauden 2007 kilpurin kanssa.
Alonso kertoo nyt vuosia myöhemmin mielenkiintoisia asioita tapahtumien kulusta. Vakoiluskandaalin paljastuminen oli todennäköisesti jo sinetti Alonson McLaren-uran jatkolle, mutta espanjalaismestarille itselleen päätös lähteä omin jaloin konkretisoitui Kiinan GP:ssä. Hän oli kuullut tallipäällikkö Dennisin kommentoivan, ettei tätä kilpailua käydä Ferrarin Felipe Massaa vastaan, vaan nimenomaan pelkästään Alonsoa vastaan.
– En voinut jatkaa McLarenilla. Se talli katsoi totaalisesti vain toiselle puolelle pilttuuta. Kun tallisi sanoo jotakin sellaista, et voi enää jatkaa, mutta opit jotain tulevaisuutta varten, kommentoi Alonso Daily Mailille.

Kuva: Getty Images
Nyt, 16 vuotta myöhemmin Alonso fiilistelee ensimmäistä McLaren-stinttiään rauhallisin mielin. Tallissa oli kaksi kukkoa tunkiolla ja Dennisillä oli käsissään kaksi kuumaa perunaa. Toinen oli pudotettava pois, mutta tilanteen olisi voinut hoitaa kaikkien osapuolten puolesta kauniimminkin.
– Asiaa ei hoidettu kovin hyvin pomojemme puolesta. Olimme nuoria, emmekä olleet kovin kypsiä. Olimme paljon sellaista, mitä emme ole enää nykyään ja olisimme todellakin kaivannut johdolta apua, jota emme saaneet, sanoi kausien 2005-06 maailmanmestari.
Alonso palasi seuraavaksi kaudeksi takaisin Renault-talliin. Lopulta McLarenilla jouduttiin katselemaan, kun tallista vuotta aikaisemmin Ferrarille häipynyt Kimi Räikkönen suihkutteli Brasilian Interlagosissa samppanjaa kauden 2007 maailmanmestarina. Näin McLaren onnistui möhlimään tittelinsä myös kuljettajien puolella.
Myöhemmin Alonson urapolku vei takaisin McLarenille kaudella 2015, josta poltetut sillat oli ehditty jo korjata. Tuostakaan yhteistyöstä ei lopulta tosin tullut sen hedelmällisempää, etenkin Hondan surkeiden moottoreiden takia.
Tätä nykyä kokenut kehäkettu paahtaa 41-vuotiaana Aston Martinilla ja majailee tällä hetkellä sensaatiomaisesti MM-taulukossa kolmantena.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- HS: Kalle Rovanperä yllätti Valtteri Bottaksen – varoituksen sana rallin supertähdelle
- Tallia vastustaneelle F1-nuorukaiselle jatkosopimus
- Kalle Rovanperällä synkkä päivä – näin suomalainen kommentoi tilannettaan
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sähköformuloihin uudet ja huipputehokkaat 800 hevosvoiman autot
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Kalle Rovanperä pakko-onnistumisen edessä: ”Saatava hyvä tulos”
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sergio Perez tekee paluun – lupaa yllätystä
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun