Aston Martinin Lance Stroll teki hurjan tempun viime viikonloppuna ajetussa Bahrainin GP:ssä.

Kanadalaiskuljettaja joutui juuri uuden kauden alla polkupyöräonnettomuuteen ja joutui jättämään talvitestit kokonaan väliin. Myös avauskisaan osallistuminen oli epävarmaa, mutta lopulta Stroll sai ajoluvan ja taisteli viikonlopun läpi.

Tuloksena kuudes sija lähestulkoon puolikuntoisena oli käsittämätön suoritus ja kanadalainen avasi vammojaan tarkemmin loistosuorituksensa jälkeen. Stroll mursi onnettomuudessa vasemman ranteensa ja oikeankin käden ranne otti osumaa. Sen lisäksi oikean jalan pottuvarvas murtui.

– Vietin osteopaattini kanssa aikaa kymmenen tuntia päivässä saadakseni ranteeni ja varpaani toimimaan. Jotkut lääkärit sanoivat, etten ajaisi ennen Australiaa, kertoo Stroll GPblogin mukaan.

– Kymmenen päivää sitten en pystynyt liikuttamaan mitään ja näytin aivan kuin taimenelta. Silloin en uskonut seisovani tässä tänään.

Toipilaana F1-autolla ajaminen kuuden sakkiin nostattaakin odotuksia korkealle kauden edetessä ja kondiksen parantuessa.

– Oikea ranne tuntuu ihan hyvältä. Vasempaan jouduttiin tekemään leikkaus ja se vaatii aikaa parantua. Varpaatkin tuntuvat päivä päivältä paremmalta, joten kaikki pitäisi mennä hyvin tästä eteenpäin, päivitteli Stroll vointiaan.

LUE MYÖS: Näin paljon F1-autot ovat nopeutuneet viime vuodesta – kärkipäässä todellinen yllättäjä