Ferrarin tallipäällikkö Frederic Vasseur paljasti keskiviikkona, että tallin tähtikuski Charles Leclerc joutuu ottamaan lähtöruuturangaistuksen jo kauden toisessa kilpailussa Saudi-Arabiassa.

Miehen moottori sanoi itsensä irti vain 30 kierroksen jälkeen Bahrainissa. Kaiken lisäksi mies oli jo joutunut vaihtamaan moottoriosia kilpailuun, kilpurin hajotessa sunnuntaiaamun testikäynnistyksessä..

Osatilanne on monacolaisella niin karu, että hän joutuu ylittämään sallitun määrän jo toisessa kilpailussa, laukaisten lähtöruuturangaistuksen.

– Joudumme valitettavasti ottamaan rangaistuksen Jeddassa, sillä meillä ei ole enää elektroniikkaohjaimia käytössämme.

Leclercin rangaistuksen määrä on toistaiseksi kysymysmerkki. On mahdollista, että viisinkertaisen GP-voittajan autoon vaihdeetaan koko koneisto, pudottaen hänet koko lähtöruudukon hännille.