Fernando Alonso nopein myös viimeisessä harjoituksessa – Valtteri Bottakselle vaikea aloitus päivään
Bahrainin kisaviikonlopun viimeinen harjoitussessio päättyi Fernando Alonson johdossa. Espanjalainen peittosi Red Bullien nopeimmat kierrokset viiden tuhannesosan turvin.
Tällä hetkellä on hyvin todennäköistä, että Alonso sekä Aston Martin ovat paalutaistelussa mukana. Red Bull nosti moottoritehojaan lauantaille, mutta Alonso onnistui silti nappaamaan kärkiajan. Myös Lance Stroll oli hyvässä kyydissä. Kanadalainen jäi tallikaveristaan noin puoli sekuntia.
Myös Mercedeksen vauhti herätti toiveita saksalaistallissa. Lewis Hamilton oli kaksi kymmenystä kärkiaikaa perässä. George Russell joutui antautumaan Ferrarin Charles Leclercille, mutta oli silti kuudes.
Valtteri Bottaksen tilanne ensimmäiseen aika-ajoon lähdettäessä on epävarma. Alfa Romeon vauhti tuntuu olevan kohtalaisen hyvää, mutta suomalainen oli harjoituksissa vasta sijalla 17. Bottas teki virheen aikakierroksellaan, mutta Q3-osioon pääseminen voi olla liian iso pala.
Erot keskikastissa ovat kuitenkin hyvin pienet. Seitsemänneksi ajanut Stroll oli vain viisi kymmenystä Bottasta nopeampi. Aika-ajot tullaan ratkaisemaan pienellä marginaalilla.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys