Williams-tulokas luuli jo F1-unelmansa kuolleen – ”Olin siitä 100-prosenttisen varma”
Uransa ensimmäiseen F1-kauteen valmistautuva Logan Sargeant kertoo yhdessä vaiheessa jo luovuttaneen F1-unelmansa suhteen.
Sargeant tekee maaliskuun alussa alkavalla kaudella debyyttinsä Williamsin puikoissa. Viime kaudella F2-sarjassa neljänneksi sijoittunut yhdysvaltalainen avaa parin vuoden takaisia tapahtumia, joiden myötä hän ei uskonut enää mahdollisuuksiin kuninkuusluokassa.
Vuonna 2020 Sargeant hävisi niukasti F3-sarjan mestaruuden Oscar Piastrille, joka niin ikään debytoi ”vasta” tulevalla F1-kaudella kisakuljettajana McLarenilla. Sargeant ei kuitenkaan seuraavalla kaudella saanut ajopaikkaa sarjaporrasta ylempää F2-luokasta rahoitusvaikeuksien vuoksi ja joutui lähtemään erilaista reittiä jatkamaan kilpauraansa.
Sargeant joutui miettimään useita vaihtoehtoja, kuten jenkkiformuloita ja koppiautoja. Lopulta paluu F3-luokkaan kaudeksi 2021 toi vahvojen esityksien ansiosta kiinnityksen Williamsin kuskiakatemiaan, jonka johdosta yhdysvaltalainen pääsi vihdoinkin kokeilemaan myös siipiään F2-sarjassa.
– Olin 100-prosenttisesti varma, että se oli siinä, kertoi Sargeant kysyttäessä vuodesta 2021.
– Siinä vaiheessa ajattelin meneväni LMP-autoihin tai IndyCar-reittiä kohti. Ne vain olivat realiteetit siinä kohtaa ja ne olivat ainoat jäljellä olevat vaihtoehdot, avaa Sargeant.
Paluussa F3-luokkaan oli tarkoituksena vain ”kuluttaa aikaa” ja auttaa Charouz-tallia eteenpäin oman projektinsa kanssa sekä ylläpitää tuntumaa ajohommissa. Lopulta Williams kiinnitti katseensa tätä nykyä 22-vuotiaaseen nuorukaiseen ja Sargeant ajaa kaudella 2023 moottoriurheilun kirkkaimmissa valoissa.
F1-debyyttiinsä yhdysvaltalainen ei kasaa suuria odotuksia, sillä testipäivät ovat vähentyneet viime vuodesta entisestään. Siinä missä vuotta aiemmin esimerkiksi Zhou Guanyulla oli kuusi testipäivää aikaa opetella ja ottaa tuntumaa F1-laitteisiin, on tänä vuonna talvitestejä enää vain kolme päivää Bahrainissa.
Ensimmäiset maistiaiset uudesta Williams-autosta Sargeant saa kuitenkin maanantaina Silverstonessa, kun talli suorittaa sääntöjen salliman 100 kilometrin mittaisen filmauspäivän yhdessä tallikaverinsa Alex Albonin kanssa.
LUE MYÖS: Kuninkuusluokkaan liittyvä Audi latasi kovan tavoitteen F1-projektilleen
Lähde: motorsport.com
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys