Kuninkuusluokkaan liittyvä Audi latasi kovan tavoitteen F1-projektilleen
F1-sarjaan kaudella 2026 liittyvä Audi täräytti kunnianhimoisen tavoitteen heidän F1-projektiinsa liittyen.
Saksalaisvalmistajan tavoitteena on jo kolmannella kaudellaan kuninkuusluokassa taistella F1-sarjan suurien tallien kanssa kärkisijoista.
Audi nappasi jo itselleen osan Sauberin osakkeista, vaikkakaan määrää ei olla tässä vaiheessa paljastettu julkisuuteen. Saksalaisjättien suunnitelmana on tehdä Sauberista Audin tehdastalli ja vaikka heidän F1-sarjaan liittymiseensä on vielä kolme vuotta aikaa, ovat he jo aloittaneet työt tätä silmällä pitäen.
Kilpurin alusta ja kori tullaan valmistamaan Sauberin Hinwillin tehtaalla Sveitsissä, kun taas voimayksiköt valmistetaan Audin Neuburgin tehtaalla Saksassa. Audi ei joudu aloittamaan täysin tyhjästä Sauber-yhteistyön johdosta, joten heidän formulapuolen pomolla Adam Bakerilla on tästäkin syystä kovat tavoitteet.
– Tavoitteena on kilpailla kärkitallien kanssa jo kolmannella kaudella ja sitä varten tarvitsemme huippumoottorin, avaa Baker Sport Bildille.
– Haluamme näyttää kaikille, että mitä ”valmistettu Saksassa” tarkoittaa. Luotettavaa voimayksikköä korkeimmalla mahdollisella tasolla.
– Olemme todella ylpeitä, että F1-sarjassa on jälleen kerran Saksasta käsin operoiva osallistuja, hehkuttaa Audi-pomo.
Viimeisimmällä lauseella Baker viittaa siihen, että vaikka Mercedes on viime vuosina niittänyt menestystä F1-sarjassa saksalaisvalmistajan merkin alla, ovat heidän moottorinsa kuitenkin rakennettu Britanniassa. Baker uskoo myös Audin pitkien moottoriurheiluperinteiden helpottavan heidän taipalettaan kohti moottoriurheilun absoluuttista huippua.
– Tietysti meillä on tietotaidossa aukko F1-moottorin rakentamisen suhteen, mutta meillä on hyvin aikaa kiriä muita. Meillä on todella kokenut ryhmä, enkä voi olla ajattelematta menestystämme DTM:ssä, Formula E:ssä ja Le Mansissa, kertoi Baker.
Audi tulee olemaan kaudella 2026 yksi kuudesta moottoritoimittajasta. Muita moottorivalmistajia ovat Alpine/Renault, Ferrari, Mercedes ja Red Bullin kanssa juuri yhteistyönsä julkistanut Ford. Myös kuninkuusluokan kauden 2021 päätteeksi hyvästellut Honda taipui jälleen kerran rekisteröitymään kauden 2026 moottorisäännöille, mutta heidän kuvioistaan ei ole vielä tarkempaa selvyyttä.
Lähde: PlanetF1
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- IL: Jari Matti Latvala katkoo isoilta huhuilta siivet: ”En ole lähdössä”
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- HS: Kalle Rovanperä yllätti Valtteri Bottaksen – varoituksen sana rallin supertähdelle
- Tallia vastustaneelle F1-nuorukaiselle jatkosopimus
- Kalle Rovanperällä synkkä päivä – näin suomalainen kommentoi tilannettaan
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun