F1-legenda täräyttää: Mercedes on jo löytänyt Lewis Hamiltonin korvaajan

F1-legenda Lewis Hamilton on aloittamassa sopimuksensa viimeisintä vuotta tulevana keväänä. Kausi on britille samalla kymmenes Mercedeksen riveissä.
Kokenut Hamilton on puhunut avoimesti kiinnostuksen kohteistaan kilparatojen ulkopuolella. F1-tulevaisuudestaan Hamilton ei ole vielä suostunut puhumaan julkisesti. Viime kaudella mies jäi ensimmäistä kertaa ilman voittoa hänen F1-urallaan. Tallitoveri George Russell onnistui puolestaan nousemaan korkeimmalle korokkeelle.
Hamiltonin ura tulee auttamatta päätökseen jossain kohtaa, eikä historian yhden suurimman tähden korvaaminen tule olemaan helppoa. F1-legenda Ralf Schumacher kuitenkin uskoo, että hänen veljenpoikansa Mick Schumacer olisi oikea mies ottamaan Hamiltonin paikan.
Nuori Schumacher menetti ajopaikkansa Haasilla kahden ailahtelevan kauden jälkeen. Ensi vuosi kuluu Mercedeksellä testikuljettajan roolissa.
– Tämä on mahtava tilaisuus Mickille. Hän pääsee seuraamaan huipputallin toimintaa ja tulee oppimaan paljon, Schumacher aloitti.
– Hän ei ole vain testikuljettaja, vaan myös varakuljettaja, valmiina korvaamaan Hamiltonin tai Russellin kilpailussa. Lewis on edelleen huippukuski, mutta hän ei ole enää nuori. Minusta tämä on hyvä tilanne Mercedekselle sekä Mickille.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Janni Hussi on törmännyt ralleissa törkeyksiin – saanut kysymyksiä pikkuhousuistaan
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen
- Kuva: Kalle Rovanperä tapasi Max Verstappenin – Toyota ylisti tuoreita maailmanmestareita
- F1-sarjassa pitkä putki päätökseen – vastaavaa tapahtunut viimeksi 71 vuotta sitten