Esteban Ocon myhäilee tyytyväisyyttään konkarikuskin päihittämisestä – ”Pakkoa sanoa, että tuntuu hyvältä”

Alpine-kuljettaja Esteban Ocon kertoo saaneensa runsaasti tyydytystä hänen voitettuaan tallikaverinsa Fernando Alonson tiimin sisäisessä pistetaistossa.
Kaksikko kurvaili tallikavereina ranskalaistallissa kahden kauden ajan, joista ensimmäisellä Alonso oli Oconia edellä pistein 81-74. Tällä kaudella ranskalainen onnistui keräämään kaksinkertaista mestaria enemmän pisteitä (92-81), joten heidän yhteinen aikansa tallissa päättyi niukasti Oconin eduksi yhteispistein 166-162.
Alonso koki runsaasti epäonnea viime kaudella ja etenkin runsaat tekniset viat päättivät espanjalaiskonkarin kilpailun moneen kertaan. Oconin mukaan hänelläkin oli omat ongelmansa ja repi täyden ilon irti tallikaverinsa päihittämisestä.
– Pakko sanoa, että tuntuu hyvältä. Hän on todella nopea kuljettaja ja minun piti parantaa otteitani parhaani mukaan, myhäilee Ocon.
– Hänen edelleen sijoittuminen tänä vuonna tuottaa runsaasti mielihyvää.
Vaikka kaksikon paremmuudesta voidaan olla montaa mieltä, kahmi ranskalainen kuitenkin uransa parhaan pistesaaliin tähän mennessä. Oconin mukaan vain palkintopallisijoitus puuttui päättyneeltä kaudelta, vaikka hän onnistui nappaamaan kaudella 2021 jopa yhden yllätysvoiton Unkarin GP:stä.
Kaksikon välillä nähtiin kovaa vääntöä radalla, vaikka he ajoivatkin toisiaan vastaan saman tallin väreissä. Ensi kaudella taistosta on odotettavissa vieläkin hurjempaa ja aggressiivisempaa, kun Alonso nähdään kilpailevan tallin leirissä Aston Martinilla.
– Olen iloinen kahdesta yhteisestä vuodesta hänen kanssaan ja toivotan hänelle kaikkea hyvää Astonille. Toivottavasti voimme kisata tiiviisti jatkossakin, totesi Ocon.
Alonson paikan Alpine-tallissa ottaa ensi kaudella AlphaTaurilta loikkaava Pierre Gasly.
LUE MYÖS: FIA:lta raju linjaus – kuskien poliittiset kannanotot kielletään
Lähde: motorsport.com
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”